RAvit Varmat loppupäästä
Derbyhevosille tarkoitettu Kevätsuosikki päättää keskiviikon T65-kierroksen Vermossa, jossa ravit alkavat tästä lähtien jälleen puoli seitsemältä ja pääpeli käynnistyy ravien lähdöstä kolme. Näin peliaikaa on yhtä kauan kuin ennen.
Mailin matkalla käydyn Stakesin Kuopiossa voittanut Arctic Muscles kiihdyttää kierrosta pidemmällä matkalla ajettavaan Kevätsuosikkiin sisäradalta. Pekka Korpi pyrkii pitämään johtopaikan, jonka onnistuessa hän saa melkoisen varmasti vetää rauhassa. Arctic Muscles on sen jälkeen vahvoilla, vaikkei 2600 metriä taida olla sen mielimatka.
Kohteina on lisäksi kaksi kolmen kilometrin kilpailua. Kylmäveristen tasoitusajoon 40 metrin takamatkalta lähtevä Vikkeni ei ole suosikki, mutta Juukka Huuskolan ori on tehnyt tällä kaudella hyvät startit ja kolme ratakierrosta suosii sitä kovasti.
Esa Holopainen tuntee Vikkenin ja kääntää sen vapaalle radalle varmasti heti sopivan tilaisuuden tullessa. Vikkeni ei kaihda ylimääräisiä metrejä, sillä se on ravatessaan lähes väsymätön menijä.
Lämminveristen stayerkisaan lähdetään poikkeuksellisesti auton takaa.
Millstone’s Eager ravasi Solvallassa aikanaan matkan volttiennätyksen 13,6, mutta ryhmälähdössä SE-aika on niinkin vaatimaton kuin 15,5a. Se on nippa nappa ulottuvilla, vaikka keskiviikon lähtö on toki rajattu huomattavasti vähemmän ansainneille hevosille.
Kierroksen avauskohteessa on vain kymmenen osallistujaa, mutta joukkoon mahtuu useampi erikoisen lahjakas hevonen. Niistä parhaan paikan saanut Airport Present edennee johtoon ja voi vetää maaliin saakka, sillä aloitus yli vuoden kilpailutauon jälkeen viime keskiviikkona oli oikein lupaava.
Nelivuotiskauden jälkeen Tapio Mäki-Tulokkaan talliin siirtynyt Zatopek Hoss avasi kautensa perjantaina Turussa. Mika Forss pääsi sen kanssa vaivatta kärkipaikalle, ja yhtä helposti valjakko piti muut kurissa maaliin asti. Juoksu kävi hyvästä hiitistä ennen keskiviikon vaativampaa starttia.
Vihjesysteemi:
1. lähtö: 3 Airport Present, 9 Hillbilly Hilda, 10 Velvet Girl, 6 Zatopek Hoss (4, 1)
2. lähtö: 1 Kake, 6 Myllyn Valtti, 3 Ekonova (5, 2)
3. lähtö: 6 Instant Rich, 11 Fakir Victory, 12 Rock on Roof, 10 Rocket Richard, 5 Excellent Flash, 1 Vasa Sund, 4 Aspenhill’s Amor (7, 3)
4. lähtö: 7 Moonlight Storm, 11 Captain Sparrow, 12 Ypäjä Hereiam, 2 Super Classic, 5 Out Of Ordinary, 9 Mon Amour (3, 4)
5. lähtö: 12 Vikkeni (10, 5)
6. lähtö: 1 Arctic Muscles (4, 10)
4 x 3 x 7 x 6 x 1 x 1 = 504 riviä = 50,40 euroa
Tero Sipakko
Kierros 23 Toto65
1. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Lady Bug/Ville Tonttila 2100 13,0a 32 620 2/14,9a 10/15,1a 2/17,2 5/15,6a
2 Caramella Luca/Ari Moilanen ‘’ 13,3a 38 968 6/16,9a 5/16,2a 11/19,5x 7/14,1a
3 Airport Present* (US)/Hannu Torvinen ‘’ 13,9a 25 375 1/15,5 4/13,9a 1/17,4 4/14,0a
4 Tua Vang (DK)/Risto Tupamäki ‘’ 13,0a 28 445 2/15,8a 6/15,1a 6/13,7a -a hpl
5 Beyoncee (DE)/Tapio Perttunen ‘’ 12,7a 28 675 7/15,7a 5/15,0a 6/15,7a M 30.5.
6 Zatopek Hoss/Mika Forss ‘’ 12,0a 31 427 4/15,7a -a hpl 10/17,7ax Tk 29.5.
7 You Know (SE)/Jyrki Tammimetsä ‘’ 12,8a 37 533 7/16,1 10/17,1a 5/16,9a hpl
8 Ranch Keen/Jukka Torvinen ‘’ 14,1a 37 900 4/15,7a 1/15,7 5/15,1a 6/16,9
9 Hillbilly Hilda/Timo Leivo ‘’ 13,1a 38 980 1/13,3 1/13,1a 2/15,6 hlo1/13,5a
10 Velvet Girl/Risto Airaksinen ‘’ 13,4a 30 866 2/14,0 2/14,8a 1/15,6a -a hpl
2. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Kake/Reijo Vainikka 2100 26,4a 12 175 10/31,4x 4/27,9a 2/26,4a 1/26,7a
2 Vesker/Kenneth Danielsen ‘’ 27,2a 11 635 5/27,2a 3/28,7 hpl 3/28,0a
3 Ekonova/Ari Moilanen ‘’ 27,0a 9 525 2/27,0a 2/27,7a 4/29,3a 1/28,6
4 Salasana/Harri Koivunen ‘’ 27,4a 12 415 8/27,4a 4/28,6 3/28,9 2/28,0a
5 Karkurin Valssi/Tapio Perttunen ‘’ 26,4a 10 020 4/29,4x 8/29,0a 2/29,0x 5/28,2
6 Myllyn Valtti/Antti Ripatti ‘’ 27,2a 10 125 2/31,2a 7/27,3a 2/27,6a 3/27,2a
7 A.T. Vihtori/Pekka Majoniemi ‘’ 27,5a 11 492 5/30,2a 3/28,3a 6/27,6a 5/28,8
8 Salaus/Timo Tuominen ‘’ 26,3a 11 820 5/28,5a 3/30,1 1/26,3a 2/27,6
9 Miikkulainen/Arto Hammar ‘’ 25,2a 12 420 -a k 5/32,0 8/28,9 13/28,9
10 Vilen Vesa/Jarmo Saarela ‘’ 28,5a 11 430 hpl 7/30,1ax 15/32,3 -a hll
11 Luisterin Vire/Pertti Puikkonen ‘’ 27,2a 9 344 7/28,5a 4/33,4 5/29,7x Tk 29.5.
12 Karlos/Saku Mikkola ‘’ 27,5a 11 240 5/31,5x 8/32,5x 5/27,5a 4/27,6
3. LÄHTÖ Ryhmäajo 3100 m Helsinki
1 Vasa Sund (SE)/Tommi Kylliäinen 3100 13,8a 11 320 2/16,4a hlo7/17,3a 7/14,3a 2/13,8a
2 Stoneisle Jade/Juha Pyhältö ‘’ 14,5a 17 585 2/17,9 7/15,6a 5/14,5a 4/19,3
3 Bleu Nuit/Ivar Holmlund ‘’ 14,5a 12 680 hlo4/16,6a 3/16,5a 2/15,5a 6/19,6
4 Aspenhill’s Amor/Antti Teivainen ‘’ 15,4a 18 215 5/15,4a 1/15,7a 4/17,2a 7/15,8ax
5 Excellent Flash/Ari Moilanen ‘’ 13,9a 15 080 2/16,4a 1/15,5a hlo6/15,8a 1/15,4a
6 Instant Rich/Tapio Perttunen ‘’ 14,5a 14 040 6/16,3ax 1/16,6a 11/15,9ax -a hpl
7 Laurila’s Denethor/Ari Kela ‘’ 15,4a 15 855 6/15,4a 1/17,7a 1/16,7a -a hpl
8 Go Down/Esa Holopainen ‘’ 13,8a 13 805 6/16,3a 11/18,7ax 4/17,9a 2/18,3
9 Beggel Vanaja/Jukka Torvinen ‘’ 15,1a 12 020 1/16,2a 5/18,4a 4/15,6a 11/15,4a
10 Rocket Richard/Juha Utala ‘’ 13,9a 18 470 -a hpl 8/16,1a 4/15,3a 2/16,8a
11 Fakir Victory/Mika Forss ‘’ 14,0a 15 925 hva 6/17,2a 5/15,3a 2/15,4a
12 Rock On Roof (SE)/Hannu Torvinen ‘’ 14,5a 12 485 3/15,6a 9/18,9ax 2/14,9a 2/19,2
4. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 An-Nea/Pasi Tikkala 2100 14,5a 9 290 6/17,3a 4/14,5a 4/14,8a 7/16,4a
2 Super Classic/Antti Teivainen ‘’ 15,9a 9 048 -a hpl 3/18,2a 1/16,8a 3/17,5a
3 Agnese/Ilkka Föhr ‘’ 15,3a 11 270 3/16,3a 5/17,0a 4/16,8a 4/15,4a
4 Carmen Birdland/Taneli Säde ‘’ 15,0a 8 610 2/18,0a 8/17,1a 5/18,2a 1/15,7a
5 Out Of Ordinary/Jarkko Ristimäki ‘’ 14,5a 9 755 6/17,1a 1/15,1a -a hpl 4/15,9a
6 Ariel Hope/Ari Moilanen ‘’ 15,7a 11 448 5/17,7 6/16,8 8/15,7a 3/17,1a
7 Moonlight Storm/Esa Holopainen ‘’ 15,0a 9 810 5/18,2a 1/15,0a 1/17,8a 2/15,7a
8 Löten’s Anselm/Tommi Kylliäinen ‘’ 14,0a 9 000 3/14,0a 6/16,4a 10/17,5ax 2/16,9a
9 Mon Amour/Jukka Torvinen ‘’ 14,9a 4 050 -a hpl -a hpl -a hpl 2/20,3x
10 Pine Ross/Mika Forss ‘’ 14,8a 11 330 3/17,3a 9/20,7a 4/17,5a 13/18,7x
11 Captain Sparrow/Veikko Leinonen ‘’ 14,2a 9 995 1/16,1a 16/22,0 5/14,2a 1/16,6a
12 Ypäjä Hereiam/Ilkka Korpi ‘’ 13,3a 12 000 4/17,1a 8/14,4a 2/13,3a 6/15,1a
5. LÄHTÖ Tasoitusajo 3100 m Helsinki
1 Kimman Kipinä/Pertti Puikkonen 3100 27,9 13 200 9/31,5x 7/27,8a 5/30,4 5/29,0
2 Suvi Kevätön/Ari Moilanen ‘’ 26,7 16 705 5/27,7x 7/29,7 1/28,4 4/28,1
3 Voimalinja/Mika Forss ‘’ 26,3 13 805 10/29,8 -a hpl 6/28,1 3/27,9
4 Henkan Huima/Seppo Markkula 3120 26,0 26 240 5/29,0 9/29,4a 6/30,2a 9/28,0
5 Vihjeen Veto/Heikki Mikkonen ‘’ 27,9 20 400 4/27,7a 11/30,5ax hll/m- 7/24,9ax
6 Ekulius/Risto Tupamäki ‘’ 27,1 28 405 2/29,1x 2/29,3 1/27,1 M 30.5.
7 Tuli Hili/Timo Tuominen ‘’ 26,2 20 780 1/27,7 5/28,8a 13/30,8 10/29,4x
8 R.R. Tuike/Jarmo Saarela ‘’ 27,9 19 205 11/27,7a 5/27,9 10/30,2 3/28,0x
9 Aika Kiho/Kari Rosimo ‘’ 27,4 28 705 7/27,9 9/29,1ax 8/28,7a 10/28,5x
10 Ekin Toive/Hannu Torvinen ‘’ 25,9 22 290 9/32,2 4/27,1 2/31,4 1/27,4x
11 Sirkan Sakari/Tommi Kylliäinen ‘’ 27,1 25 125 7/28,9 9/27,6a 4/29,7 4/27,1
12 Vikkeni/Esa Holopainen 3140 25,7 38 560 hlo8/26,2a 2/28,3 1/26,8a 9/27,0x
13 Loisto-Piirto/Jukka Torvinen ‘’ 25,6 32 607 7/27,3 7/27,4a 7/27,6x 3/28,1a
14 Maisero/Saku Mikkola ‘’ 27,5 41 920 8/27,1a 4/27,2a 7/29,2ax 2/25,4a
15 Suvelan Tähti/Peter Lindroos ‘’ 26,8 35 950 1/27,5 hlo1/26,6 12/31,8x 10/29,7ax
16 Villikunkku/Harri Koivunen ‘’ 24,0 41 710 5/26,3 5/26,4 1/26,1 7/25,5a
6. LÄHTÖ Ryhmäajo 2600 m Helsinki
1 Arctic Muscles/Pekka Korpi 2600 12,3a 52 498 1/15,9a 1/15,0a 3/12,3a 1/13,0a
2 Tilia’s Abraham/Erkki-Pekka Mäkinen ‘’ 13,7a 16 925 7/16,5ax 7/16,2a 3/15,3a 8/14,4a
3 Arctic Model/Janne Korpi ‘’ 12,2a 125 719 4/17,1x 3/15,0 11/15,5a 5/13,4a
4 Oliwer Hip/Antti Teivainen ‘’ 13,5a 46 764 1/16,5a 2/13,5a 11/17,2a 6/13,5a
5 Stoneisle Mustang/Hannu Torvinen ‘’ 13,6a 13 690 3/18,0a 5/16,6a 4/13,6a 5/14,0a
6 Leemark’s Casimir/Janne Ulmas ‘’ 14,1a 13 080 4/16,6 -a hpl 6/18,1a 6/15,6x
7 Victory Pilot/Tommi Kylliäinen ‘’ 14,2a 43 240 2/15,6 3/16,1a 2/17,0a -a hpl
8 Glory Dancer/Tuomas Korvenoja ‘’ 14,1a 57 699 1/14,8a 4/15,4a 5/14,1a 6/14,2a
9 Callela Kingswin/Kari Venäläinen ‘’ 13,8a 11 205 4/16,9a 1/16,8a 5/14,6a 2/13,8a
10 Freezing Duo/Hannu-Pekka Korpi ‘’ 12,9a 32 310 4/18,0a 5/16,4a 3/13,2a 3/13,5a
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
