Lauri Itkonen toteaa, että hirvikannan koko tasapainottelua hyötyjen ja haittojen välillä. Kuva: Kikka Nissinen
Koirien käyttö metsästyksessä on suomalaista kulttuuria aidoimmillaan – ”On radikaali muutos, jos niitä ei enää uskalleta käyttää”
Hirvitalousaluesuunnittelija Lauri Itkonen on nähnyt, kuinka hirvikanta on saatu vakiintumaan Pohjois-Savossa. Leppävirralla pihoissa eivät pyöri sudet, vaan ilvekset.
Hirvitalousaluesuunnittelija Lauri Itkonen palkitaan itsenäisyyspäivänä Suomen Leijonan ansioristillä. Kuva: Pentti VänskäTyökseen hirvikantoja seuraava Lauri Itkonen Suomen riistakeskuksesta on huomannut, että hirvikannan lasku on pysähtynyt omalla vastuualueella Pohjois-Savossa ja kääntynyt paikoin jopa pieneen nousuun. Verrattuna 2000-luvun alkuun se ehti jo puolittua.
”Olemme nyt valtakunnan keskitasoa. Tavoitteena on ollut luoda hirvikanta, jossa kaikki voittavat”, hirvitalousaluesuunnittelija toteaa.
Valtakunnallinen hirvikannan hoitosuunnitelma on antanut suuntaviivat, kuinka ristivetoa hyötyjen ja haittojen kanssa sovitellaan yhteen. Metsästäjät tahtovat, että metsissä on riistaa. Metsänhoito ja liikenneturvallisuus taas kärsivät liian suuresta kannasta.
Itkonen näkee, että hirvikannan koolla on yhteys myös petovahinkoihin.
”Jos riista vähenee metsässä, sudet alkavat kiinnittää huomiota kotieläimiin.”
Silloin hätää kärsimässä ovat nykyistä enemmän sekä lampurit että metsästäjät.
”Koiran käyttö metsästyksessä ei ole vain metsästyskulttuuria. Se on osa suomalaista kulttuuria, suorastaan kivikautinen perinne. On radikaali muutos, jos koiria ei uskallettaisi enää käyttää metsästyksessä. Uskon, että tämä on päällimmäisin huoli.”
Susista ei Leppävirralla ole juuri ollut ongelmia, sillä edellisen kerran ne ovat Itkosen mukaan vieneet koiria kymmenisen vuotta sitten. Vakituista reviiriä niillä ei siellä ole.
Sen sijaan ilveksiä on nähty paljon taajamassa, ja Itkonen itsekin on todistanut kissapedon tassuttelua kodin ikkunasta keskellä kirkasta päivää.
”Salaisuus on runsas rusakko- ja jäniskanta. Lumessa niiden on hieman vaikea kahlata, joten ne tulevat väijymään taajamiin.”
Itkonen on koulutukseltaan maa- ja metsätaloustieteiden maisteri.
Hän työskenteli pitkään metsätalousyrittäjänä ja metsurina, kunnes 20 vuotta sitten siirtyi vähitellen riista-alalle – ensin riistahoitoyhdistykseen ja sitten riistakeskukseen eri tehtäviin. Puolipäiväisyydet ja projektityöt vaihtuivat päätoimiseen pestiin noin seitsemän vuotta sitten.
Itkoselle myönnettiin työstään Suomen Leijonan ansioristi (SL Ar), mikä luonnollisesti lämmittää mieltä.
”Ihan tietenkin kiitollisena otan vastaan. Ikää alkaa olla sen verran, että ruvetaan jo muistamaan”, sanoo tässä kuussa 65 vuotta täyttävä Itkonen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
