
Sateet haittaavat paikoin syystöitä – idän lämpöaalto pysyttelee Kaakkois-Suomen yllä
Sään yleiskuva on vaihteleva, maantieteellisesti ja ajallisesti. Paikoin ja ajoittain on erittäin sateista, mutta idässä jopa helleraja saattaa loppuviikon aikana vielä rikkoutua. Eri laskentamallien ennusteet ovat muuttuneet hieman viileämpään suuntaan maamme länsiosissa.Tänään torstaina maassamme on kaksikin erillistä sadekuurojen vyöhykettä. Itäinen ulottuu Etelä-Karjalasta Kainuuseen, läntinen Kanta-Hämeestä Pohjanmaalle ja Länsi-Lappiin.
Jo nyt alkuun tarkat piste-ennusteet ovat vaikeuksissa sademäärän ja sateen ajoituksen suhteen. Eteläinen ilmavirtaus pitää sään verrattain lämpimänä, 20 asteen vaiheilla ollaan, sateessa lähellä 15 astetta.
Torstai-iltana sekä perjantain vastaisena yönä voimakas lämmin rintamavyöhyke nousee Virosta ja Karjalan Kannakselta Etelä- ja Itä-Suomeen. Rintamassa sade voi olla ajoittain melko rankkaa.
Päivällä runsain sade ulottuu Uudeltamaalta Keski-Suomeen ja edelleen Pohjois-Pohjanmaan yli kohti Itä-Lappia. Sadekertymä voi olla paikallisesti jopa yli 40 mm. Suurimmat kertymät tulevat Jyväskylän seudulta Oulujärven yli Itä-Lappiin ulottuvalla alueella.
Maan itäosassa on sade- ja ukkoskuurojen mahdollisuus, ilma on kosteaa ja varsin lämmintä. Selvästi viileämpi ilmamassa ulottuu Lapista Pohjanmaan yli Länsi-Suomeen.
Lauantaina sama rintamavyöhyke ulottuu Varsinais-Suomesta Koillismaalle, yöukkonen on rintaman yhteydessä mahdollista. Rintaman länsireunalla voi edelleen sataa melko yhtenäisesti, idempänä on kesäisen lämmintä.
Kaakkoisrajalla on pieni helteen mahdollisuus. Sademäärän piste-ennusteet elävät todennäköisesti melko paljon parin lähivuorokauden aikana.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
Siirry tästä MT:n sääpalveluun.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

