Sodan järkytys ei saa unohtua Euroopassa
Laukaukset kuuluvat ja ikkunoita teipataan paineaaltojen aiheuttamien rikkoutumisien vuoksi. Ulkolinjan Sodan kylmät kasvot -dokumenttisarja kuvaa sodan karua realismia Ukrainassa.Yöllä kuuluu laukauksia kaukaisuudesta, joku ampuu. Taivas näyttää vielä rauhalliselta, mutta kohta voi osua kohdallekin.
”Pelottava meininki, meidän kannattaa mennä varmaan pommisuojaan. Varmuuden vuoksi.”
Suomalais-ukrainalainen sellisti ja elokuvaohjaajaksi opiskeleva Lukas Stasevskij ei halua jättää Ukrainaa, vaikka varmuutta ei ole siitä, aikovatko venäläiset sotilaat ottaa kohteekseen myös siviilit.
Ulkolinjan kolmiosainen dokumenttisarja Sodan kylmät kasvot kuvaa Venäjän hyökkäyssodan korutonta ja kolkkoa tunnelmaa, sen syitä ja seurauksia.
Viime vuoden puolella syntynyt sarja näyttää edelleen sodan kylmän realismin: tuhotut talot, vallatut kylät ja kansainvälisen yhteisön reaktiot.
Dokumentin ensimmäisessä osassa seurataan Ukrainassa elävien ihmisten tarinoita ja sodan vaikutusta heihin. Sekä ihmisiä, jotka haluavat auttaa, kun hätä on suurimmillaan.
Yksi heistä on Denis Pertsev, jonka tuttavaperhe heräsi sodan alkuaikoina Harkovasta rakettitulen keskeltä. Denis aikoo hakea ystävänsä Suomeen. Hän tapaa lopulta myös sodan kauhistaman ystäväpariskunnan ja heidän lapsensa Puolan rajalla. Matka kohti turvaa alkaa.
Jatkuvien pommitusten ja niistä syntyvien paineaaltojen vuoksi harva ikkuna on enää ehjä Ukrainassa. Ne jotka ovat, on teipattu umpeen. Yksi kodistaan huolta kantavista on ukrainalainen Serhi Lavor. Hän ei perheineen halunnut aluksi lähteä, mutta lopulta pako pommitusten alta oli vääjäämätön.
Elokuvaohjaajaksi opiskeleva Lukas Stasevskij päätti myös tyttöystävänsä kanssa jättää Kiovan. Syyt eivät olleet kevyet.
”Hän sanoi, ettei halua kuolla Kiovassa, vaan tarpeen vaatiessa perheensä luona Odessassa”, Lukas sanoo ja pariskunta hyppää yöjunaan.
Samaan aikaan dokumentin ensimmäisessä osassa haastatellaan tavan venäläistä, Boris Kozyreviä. Sodalla Ukrainassa on hänen vahva tukensa. Samaan yhtyy Venäjän duuman jäsen Vitali Milonov, joka tunnetaan erityisesti maan homopropagandalain isänä.
Lähes vuosi myöhemmin ei ole syytä uskoa, että jokin iso olisi Venäjällä muuttunut – sodalla tuntuu olevan edelleen vankka tuki. Dokumentissa näytetään Venäjän ankara reagointi heitä kohtaan, jotka protestoivat sotaa vastaan rajan toisella puolen.
”Ei sotaa” -huutojen säveltämänä mielenosoittajia talutetaan Venäjän poliisin suojiin. He vetoavat paikalliseen tartuntalakiin, joka estää joukkokokoontumiset. Todelliset syyt eivät kuitenkaan estämiselle löydy koronaviruksesta, vaan autoritäärisestä väkivaltamonopolista, jonka pirtaan eivät soraäänet sovi.
Dokumentissa kuullaan myös suomalaisia poliitikkoja, jotka suomentavat tilannetta kotimaahan. Sarja alkaa tasavallan presidentti Sauli Niinistön historiallisella toteamisella siitä, kuinka naamiot ovat riisuttu ja sodan kylmät kasvot vain näkyvät.
Niinistö arvailee Venäjän valtionpäämiehen motiiveja aloittaa laajamittainen sota ja sanoo, että paljon pahaa on vuosien varrella kertynyt Vladimir Putinin sisälle.
”Putinista on ollut luettavista pitkään se, että hän on ollut hyvin katkera Äiti Venäjän puolesta ja tuntee, että Venäjä on tullut loukatuksi, petetyksikin.”
Vuosi hyökkäyksen jälkeen lähes viidennes ukrainalaisista on edelleen sotaa paossa Euroopassa. Sota jatkuu Ukrainassa yhä, mutta ajan vangitseminen dokumenttielokuvan kääreisiin muistuttaa sodan alusta ja siitä, että sodan alun järkytys ei saa laantua.
Yle TV1 sunnuntai klo 22.45
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




