Missä maat on mainiommat? Maakuntalauluissa on iso ero idän ja lännen välillä

Lukemisto|Yhteiskunta

21.8.202319:30

Kolumni

Riina Karvonen

Tänä vuonna tuli kuluneeksi 700 vuotta Pähkinäsaaren rauhan solmimisesta. Vaikeasti piirrettävä raja jakaa edelleen suomalaisia esimerkiksi geeniperimän, sairastavuuden ja murteiden mukaan.

Täysin epätieteellinen teoriani on, että Pähkinäsaaren rauhan raja näkyy myös maakuntalauluissa.

Maakuntalaulut on luotu maakuntaidentiteetin korostamiseen. Lauluja ovat tilanneet ja laulaneet ennen kaikkea ylioppilaat osakuntien juhlissa. Vanhin on Savolaisen laulu vuodelta 1852, joten mistään kovin vanhasta perinteestä ei voida puhua.

Lauluissa ihannoidaan kotimaakuntaa ja kerrotaan muille, mikä siitä tekee hyvän paikan elää. Tarkoituksella tehdyissä lauluissa on haluttu korostaa maakunnalle tyypillisiä piirteitä.

Lännessä ja etelässä maakuntalaulut ovat yleissävyltään huomattavasti positiivisempia kuin idässä ja pohjoisessa. Niissä ei myöskään kieriskellä kurjuudessa samalla tavalla.

Koulutus ja sivistys identiteetin lähteenä ovat läsnä vain muutamassa laulussa: Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa eli Suomen vanhimmissa yliopistokaupungeissa.

Uudellamaalla "kukkaan puhkeaapi tiede, taidekin”. Myös Varsinais-Suomen laulussa muistellaan aikaa sivistyksen keskuksena: ”Auran rantamilla tähti syttyi päälle Suomenmaan, Auran rantamilta lähti onni maahan ihanaan”.

Myös vaatimattomuus on hyvin eri luokkaa. Uusmaalaisten laulussa lauletaan vaatimattomasti Uudenmaan olevan helmi Suomen kruunussa. Keski-Suomessa on ”kaikki, mi’ kallista on”.

Historiallisesti idässä on todellakin ollut köyhempää kuin lännessä.

Hämäläisten ja satakuntalaisten lauluissa hyvät elinolot ja viljelysmaa eivät myöskään jää epäselviksi. ”Oi Hämeen pellot viljavat ja kasket kullan loistavat” ja ”Kauas, missä katse kantaa yli peltojen, missä kaartaa taivon rantaa salo sininen” viestivät rauhasta ja vauraudesta.

Samaa henkii myös Keski-Suomen kotiseutulaulu, jossa on ”kukkivat kummut ja mansikkamaat”. Jos olisi kovin kurjaa ja nälkä kurnisi alituiseen vatsassa, ei mansikkamaita ja kukkakumpuja olisi varmaankaan aikaa ihastella saati kasvattaa.

Pohjoisessa taas identiteettiä haetaan erityiseti luonnosta. Kesäauringon kanssa valvotaan ja vietetään yötöntä yötä, jylhät järvet loiskivat ja ikihongat humajavat.

Lähes koko Kymmenen virran maa keskittyy kuvailemaan Pohjois-Pohjanmaan luontoa. ”Revontulta sen talvinen taivas luo, kun pakkanen parhaana räiskää, ja tunturilaaksojen vuolas vuo, se kallioseinihin läiskää.”

Savolaisen laulussa Savon ja savolaisten asema ei jää epäselväksi: ”Sen kansa kaikki kärsinyt ja onnehensa tyytynyt”. Samoilla linjoilla ollaan myös Karjalaisten laulussa, jossa ei yltiöpositiivista kuvaa haeta: ”Ei oo meillä rikkautta eikä maamme viljavaa”.

Oma lukunsa on Nälkämaan laulu, joka jo nimestä alkaen henkii kovaa elämää. Nälkämaan laulu tiivistää täydellisesti voiman ja identiteetin hakemisen kurjuudesta. Lopussa vielä todetaan, että ”raukat vain menköhöt merten taa!”