Piispan lapsena kuolevalle äidilleen tekemä lupaus toteutui vuosikymmeniä myöhemmin
Emerituspiispa Eero Huovisen riipaisevan kauniiseen muistelmateokseen perustuva Äitiä ikävä -näytelmää esitetään nyt Seinäjoen kaupungiteatterissa. Se on koskettanut myös pääosan esittäjää Esa Ahosta.Seinäjoen kaupunginteatterissa harjoitellaan Äitiä ikävä -näytelmää. Nyt ollaan herkän aiheen äärellä.
Sairaalavuoteeseen joutunut äiti pyytää esikoispoikaansa Eeroa kirjoittamaan hänelle kirjeen, mutta epähuomiossa kirje jää tekemättä. Pian se on myöhäistä. Maailman rakkainta ihmistä, äitiä, ei enää ole olemassa. Pienen pojan suru koskettaa katsojaa ja kyyneliä on vaikea pidättää.
Helsingin hiippakunnan emerituspiispa Eero Huovinen, 78, oli yhdeksänvuotias, kun hänen äitinsä Aili Huovinen kuoli sairauteen.
Isä uppoutui suruunsa, eikä enää puhunut äidistä. Eero ja hänen kaksi pikkuveljeään jäivät vaille lohtua ja vastauksia. Muistot äidistä haalenivat valokuvaksi olohuoneen seinälle.
Kaksi vuotta sitten julkaistussa muistelmateoksessaan Huovinen palasi muistelemaan lapsuuttaan ja vain 34-vuotiaana kuollutta äitiään. Teoksen pohjana ovat Huovisen vanhempien kirjeet, päiväkirjat ja kuva-albumit.
Nyt tarina kerrotaan Seinäjoen kaupunginteatterin näyttämöllä.
Näytelmän on dramatisoinut ja ohjannut Pauliina Salonius. Eero Huovista näyttelee Esa Ahonen. Hänen äitiään ja isäänsä näyttelevät Inka Reyes ja Jussi Jätinvuori.
Esa Ahonen, 63, on kiitollinen saadessaan tehdä pääroolin.
”Huovisen teksti on ihanan kaunista. Se on henkilökohtaista, mutta siitä huokuu yleisinhimillistä tunnetta. Teksti on paikoin niin tunnistettavaa, että ihan kuin se kertoisi omasta elämästäni”, Esa Ahonen kuvailee harjoitusten jälkeen.
Ahonen on miettinyt, miten raskaalta äidin menettäminen on mahtanut tuntua 9-vuotiaasta pojasta.
”Itse olin 40-vuotias, kun oma äiti kuoli ja silti asiat tuntuivat jäävän keskeneräisiksi. Olin vasta alkanut tuntea vanhempani ihmisinä. Saatan vieläkin havahtua eri tilanteissa siihen, että hei, näinhän isä ja äitikin toimivat.”
Lahtelaislähtöinen Ahonen on näytellyt Seinäjoen kaupunginteatterissa viisitoista vuotta. Hän tuli vierailemaan Titanic-näytelmään ja jäi sille tielle.
Näyttelijänä hän tykkää olla vakavien ja herkkien asioiden äärellä. Ahonen toteaa, että näytelmän esittäminen on koskettanut häntä yllättävänkin paljon.
”Olemme itkeneet aika paljon harjoituksissa. Välillä on tuntunut siltä, että ei tässä ole hätää, mutta sitten yhtäkkiä näytelmän loppupuolella on täytynyt pidätellä itkua. Tekstissä on jotain sellaista, mikä saa eläytymään siihen normaalia enemmän.”
Ahonen pyrkii näyttelemään roolinsa mahdollisimman luonnollisesti. Hän käyttää samoja silmälaseja ja hiustyyliä kuin siviilissä.
”Itse olin 40-vuotias, kun oma äiti kuoli ja silti asiat tuntuivat jäävän keskeneräisiksi.”
Eero Huovinen antoi näytelmän tekijöille vapaat kädet. Hän luki ja kommentoi näytelmätekstiä ja näki harjoitusvaiheessa kohtauksia esityksestä.
Muistelmateoksensa myötä Huovinen täyttää jollain tavalla pikkupoikana äidilleen tekemänsä kupauksen. Se on Ahosesta liikuttavaa.
Äitiä ikävä -näytelmä herättää kysymyksiä ja toivoa paremmasta. Voiko äidin löytää uudelleen? Helpottaako ikävä koskaan?
”Näytelmä voi auttaa miettimään kuolemista ja uskoasioita. Sitä on vaikea katsoa objektiivisesti. Hyvä niin, sillä teatterin pitääkin herättää tunteita”, Ahonen sanoo.
Äitiä ikävä -näytelmää esitetään Seinäjoen kaupunginteatterissa. seinajoenkaupunginteatteri.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
