Myrkkyvaahdosta taimenkoskiksi: Näin Päijänne puhdistui nykykuntoon ”täysin pilaantuneesta vesialueesta”

Kuusaankosken ohi rakennettiin kanava vuosina 1990-1993. Veneily, matkailu ja kalastus tuovat ihmisiä koskelle. Kuva: Petteri Kivimäki

Päijänne, tuo Keski-Suomen lukemattomista järvistä kaunein ja jylhin, suurin ja syvin. Sen vesi puhtaana liplattaa ja välke mielissä läikkyy.

Järvitaimenkin nousee suojelutoimien ansiosta pitkin vesistön lukuisia koskia.

Tällaisilla runollisen myönteisillä mielikuvilla Päijännettä voi nykyisin kuvailla. Näin ei kuitenkaan ole ollut aina. Päinvastoin, 1980-luvun lopussa näkymä järven pohjoisosissa oli kuin lohduttomasta tieteiselokuvasta.

Päijänne-liikettä Jyväskylän yliopistossa tutkinut emeritus-professori Esa Konttinen kirjoittaa, että Pohjois-Päijänne oli 1980-luvun alussa Suomen laajin yhtenäinen pahasti pilaantunut vesialue.

Asiaa ei kaunisteltu, puhuttiin täysin pilaantuneesta vesialueesta. Kosket kuohuivat, mutta vaahto oli myrkkyä.

Parissa kymmenessä vuodessa tapahtui käänne ja nykyisin Pohjois-Päijänteen veden tila on luokiteltu hyväksi.

Muutoksen syy oli yksinkertainen. Saastuttaminen lopetettiin.

Kuusaankosken partaalla olevan Varjolan tilan isännän Markus Kallion suku on nähnyt vesistön eri vaiheet.

”Varjola on ollut saman suvun hallussa alusta lähtien. Vuonna 1882 uittopäällikkö rakensi sen kosken äärelle. Meidän perheelle se tuli 1982”, tilan viidennen sukupolven isäntä ja matkailuyrittäjä Kallio kertoo.

Koski oli 1950-luvulla kuuluisa lohikoski, mutta 1980-luvulla se oli kalastuskelvoton.

Ei koski Kallion nuoruudessa aivan vailla virkistyskäyttöä ollut. Tilalla on aina ollut saunoja. Kallio muistelee, että vedessä kyllä uitiin eikä siitä tullut ihottumaa. Mutta kun vettä lämmitti, se haisi.

Ja tietyllä kelillä vaahto ylti metrin korkeuteen.

Vaahdon alkulähde oli Äänekoskella, jossa silloisen Metsä-Botnian sellutehdas laski jätevedet suoraan vesistöön. Vesireitti kulkee Laukaan ja Varjolan tilan ohitse Päijänteeseen.

Kuusaankoski on suurin Keski-Suomen vapaasti virtaavista. Pahimmillaan siinä oli metrin paksu myrkkyvaahto. Kuva: Petteri Kivimäki

Vesi pakkautui koskiin, joten niissä haitat näkyivät selvästi. Toinen vaahtoava koski oli kapea ja matala Vaajakoski Jyväskylän itäpuolella. Sen kautta vesi jatkoi matkaa Pohjois-Päijänteelle.

Lisäkuormitusta tuli monesta suunnasta. Lievestuoreella oli toinen sellutehdas, jonka jätevettä varastoitiin kuuluisaan Lipeälampeen, oikealta nimeltään Koivusuolle. Se paitsi haisi ohikulkevalle Kuopioon vievälle ysitielle, myös vuoti lähialueen vesistöihin ja lopulta Päijänteeseen.

Jyväskylän kaupungin sisäjärvi Jyväsjärvi oli myös pilalla. Kankaan paperitehdas ja kaupungin viemäriverkosto tekivät siitä hapettoman ja kuolevan. Myös Jyväsjärvi purkautuu Päijänteeseen.

”Ehdottomasti suurin päästäjä oli Äänekoski. Se oli pahin”, Konttinen kertoo.

Toinen karmean saastunut alue oli Jämsän ympäristössä. Siellä Jämsänjoki kulkee Jämsänkosken tehtaiden läpi eikä puhdistusta ollut käytössä. Lähellä Kaipolassa on toinen tehdas.

Jämsän-Seutu-lehdessä muistellaan, että maali rapisi talojen seinistä ja pöytähopeat tummuivat. Joki ei jäätynyt 1950-luvulla lainkaan.

Vesi oli hapetonta, uimakelvotonta ja haisi. Sellutehtaan lisäksi yhdyskuntajäte laskettiin suoraan jokeen. Pahimmillaan avo-ojia pitkin.

Myös maatalouden ravinteet kuormittivat jokea, jonka vesi valuu Päijänteen selille, Tiirinselälle ja Lehtiselälle. Ne olivat pahoin pilalla.

Kaikkiaan saastumisen yhteisvaikutus Päijänteellä ulottui etelään lähes järven puoliväliin saakka.

Kalat ovat hyvä käytännön mittari veden puhtaudelle. Kallio muistelee, miten hän lapsena sai isoja haukia.

”Niitä ei voinut syöttää kanoillekaan, sillä maku siirtyi muniin.”

Jämsässä kerrotaan, että joessa ei ollut kaloja lainkaan.

Pohjois-Päijänteellä pahinta oli 1960-luvulta 1980-luvun alkuun, mutta sitten luonto alkoi toipua ja kalat palata.

”Vesi alkoi puhdistua 80-luvun puolivälistä. 90-luvun alussa tilanne oli jo hyvä”, Konttinen kertoo.

Äänekoskella käänne tuli uuden sellutehtaan ja puhdistamon myötä vuonna 1985.

Kuusaankoskeen taimen palasi 1980-luvun lopulla ja ensimmäiset kalastusluvat myytiin 1990-luvun taitteessa. Koski on lähellä vesistöjen risteystä, sillä Rautalammin reitti haarautuu noin viiden kilometrin päässä. Siellä oli luontainen taimenkanta.

Kallio kertoo, että muutos oli nopea. Varjolassa matkailu aloitettiin kokeeksi sivuelinkeinona jo vuonna 1993 ja maatalous loppui vuonna 1999.

Kuusaankosken vesi on nykyisin puhdasta.  Kuva: Petteri Kivimäki

Jämsässä puhdistuminen alkoi jo aiemmin mutta toipuminen oli hitaampaa. Vuonna 1969 valmistui puhdistamo, jota Jämsän-Seutu-lehdessä kutsutaan liemivoimalaitokseksi. Sen avulla tehtaan jätelipeä saatiin talteen, väkevöitettiin ja poltettiin.

Ensimmäiset kalat sitten sotien saatiin joesta vuonna 1971.

Sellumassan tuotanto Jämsänkoskella lopetettiin 1981 ja samoihin aikoihin jokilaakson asutuksen jätevesiä alettiin puhdistaa. Silti vasta vuoden 1990 tehtaiden uuden superpuhdistamoksi nimetyn laitoksen jäljiltä joen vesi oli lähes yhtä puhdasta tehtaan alapuolella kuin yläpuolellakin jokea.

Vaikutus oli merkittävä. Jo muutaman kuukauden kuluttua joesta saatiin haukia, jotka todettiin syömäkelpoisiksi, Jämsän Seutu kirjoittaa.

Lievestuoreella muutos oli hidasta. Siellä tosin veden virtaus ei auttanut, sillä sellutehtaan keittolipeää pumpattiin padottuun suohon varastoon. Pumppaus lopetettiin vuonna 1967 ja puhdistusyritykset alkoivat jo 1970-luvulla. Lopulta valmista tuli vuonna 2004.

Puhdistus jäi valtion kontolle, sillä sellutehdas meni konkurssiin. Äänekoskella ja Jämsässä metsäyhtiöt investoivat toimivien laitoksien uusimiseen.

Tältä näyttää Lipeälampi nykyisin. Päälle on rakennettu uusi pintarakenne ja alue on ulkoilualueena. Kuva: Petteri Kivimäki

Ympäristön tilan paranemisesta oli monia konkreettisia hyötyjä kaikille, teollisuudelle, vesistöjen asukkaille ja luonnolle.

Markus Kallion tila oli liian pieni nykyaikaiseen maatalouteen. Mutta matkailuun sijainti sopi.

”Tilalla oli aina käynyt paljon vieraita. Puhuimme, että sitten erona on vain, että otetaan heiltä maksu”, Kallio veistelee kun muistelee matkailutilasuunnitelmia.

Nykyisin on majoitusta, ravintola, koskenlaskua, kalastusta ja saunomista. Koski on suurin Keski-Suomen vapaana virtaavista. Varjolan matkailutilan liiketoiminta perustuu puhtaaseen luontoon.

Puhdistunut tehdaskin toi asiakkaita.

”Kun yhtiö aikoi rakentaa Etelä-Amerikkaan, tuotiin sieltä toimittajia meillekin katsomaan, miten puhdasta vesi on”, Kallio muistelee.

Vesireitti Äänekoskelta etelään on tiheästi asuttua maaseutua. Kun vesi alkoi puhdistua, kunta alkoi kaavoittaa rannoille asutusta ja mökkejä.

”1980-lukuun verrattuna asutusta on kymmenkertaisesti. Koko reitin varsi on täynnä mökkejä ja asutusta.”

Konttisen mukaan metsäteollisuus sai myös nopeasti hyötyä ympäristötyöstä. Markkinat Keski-Euroopassa alkoivat vaatia tuotannolta luontoarvoja. Tehtaille annettiin tunnustusta ympäristötyöstä.

Työ vesistöjen puhdistamiseksi jatkuu yhä, vaikka Pohjois-Päijänteen vesi on nyt luokiteltu puhtaaksi.

Kallion mukaan nykyisin pohditaan, lämmittääkö Äänekosken tehdas vettä liikaa.

”Taimenta ajatellen on epäilys, että vesi lämpenee pari astetta. Sitä on tutkittu, mutta lämpeneminen on ollut vähäistä.”

Saasteiden määrän mittakaava on nykyisin aivan erilainen. Kun ennen saasteet näki ja haistoi, nyt tarvitaan laboratoriotestejä.

Kuva: Timo Filpus