Alkoholismi on Aki Kaurismäen uutuuselokuvan kantava teema, eikä lääkkeeksi riitä edes rakkaus
Ohjaaja Aki Kaurismäki pysyttelee tyylilleen uskollisena tänään teatterilevitykseen tulevassa elokuvassaan Kuolleet lehdet.
Kuolleet lehdet kertoo yhteiskunnan vähäosaisiin kuuluvien Holapan ja Ansan rakkaustarinan. Kuva: Malla HukkanenAnsa (Alma Pöysti) työskentelee nollatuntisopimuksella ruokakaupassa. Toimeentulo on niukkaa ja isojen sähkölaskujen painaessa harteilla hän ottaa toisinaan mukaansa ylijäämätuotteita. Tarkkasilmäinen vartija puuttuu toimintaan, mikä ajaa Ansan entistä ahtaammalle.
Helsingissä elelee myöskin hiekkapuhaltaja Holappa (Jussi Vatanen), jonka elämä on myöskin vaatimatonta. Arkisen selviytymistaistelun ohella hänen riesanaan on orastava alkoholismi.
Aki Kaurismäen työläistrilogian neljäs osa, Kuolleet lehdet seuraa Ansan ja Holapan välille heräävää rakkautta, joka ei kuitenkaan etene täysin mutkitta. Radiosta kaikuvat sotauutiset Ukrainasta luovat oman synkän varjonsa yhteiskunnan unohdettujen ylle.
Elokuva on kaurismäkeläiseen tapaan vähäeleinen ja pelkistetty. Siihen tuovat särmää oivaltavan lakoninen huumori sekä musiikki, joka rytmittää ja kuljettaa tarinaa tyylikkäästi. Kuolleet lehdet on kuin aikuisten satu täynnä viatonta romantiikkaa ja nostalgiaa.
Viattomuuden taustalla erottuu myös tiukkaa yhteiskuntakritiikkiä. Osansa siitä saavat niin vakuutuksista pihtaileva työnjohto, pykälien nimiin vannova kaupan johtoporras kuin myös pimeää taloutta harjoittava baarinpitäjä. Iva on terävää, mutta se ei kuitenkaan varasta huomiota Ansan ja Holapan rakkaustarinalta.
Traagisen sävyn elokuvaan tuo Holapan alkoholiongelma, josta parantumiseen edes rakkaus ei tunnu auttavan. Lopulta jää avoimeksi, onko alkoholi vähäosaisuuden syy vai seuraus. Jäljelle jää vain kehäpäätelmiä, kuten hänen ystävänsä Huotari (Janne Hyytiäinen) sanailee.
Hyytiäisen ohella myös Nuppu Koivu näyttelee mallikkaasti sivuosansa päämäärätietoisena Liisana. Kauttaaltaan varmaotteinen näyttelijätyö onkin yksi elokuvan vahvuuksista.
Erityisesti edukseen erottuu Vatanen, joka on parhaimmillaan erinomainen omapäisenä ja ylpeydestään kiinni pitävänä surullisen hahmon ritarina. Hän jatkaakin ansiokkaasti Matti Pellonpään ja Markku Peltolan viitoittamalla tiellä Kaurismäen miespääosissa.
Pöysti puolestaan tuo roolihahmoonsa omanarvontuntoa ja päättäväisyyttä, joka näkyy esimerkiksi hänen suhtautumisessaan Holapan alkoholin käyttöön. Lisäksi hahmon pieni hymynkare muistuttaa siitä, että vähäosaisten maailmaan mahtuu myös toivoa.
Nuoremman polven näyttelijät tuovat raikkaan tuulahduksen Kaurismäen uutuuselokuvaan. Ohjaajan aiemmasta tuotannosta pitävät katsojat nauttivatkin elokuvasta varmasti.
Sen sijaan suuria yllätyksiä tai radikaalia uudistumista elokuva ei tarjoa. Samalla voi toki pohtia, onko uudistuminen itseisarvoista. Etenkin kun ohjaaja hallitsee pitkään hiomansa ja omaäänisen tyylinsä upeasti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
