Uskomaton elämä: Pulmu Heinonen sai Armi Kuuselan paikan sisäoppilaitoksessa, kun tämä valittiin maailman kauneimmaksi – suomalaisten karjatilojen opit otettiin käyttöön Heinosen nautatilalla Argentiinassa

Pulmu Heinonen Buenos Airesin asunnossaan 2013. Kuva: Michael Godtfredsen

Pulmu Heinosen kaupunkikotiin Buenos Airesissa ei astella noin vain. Vartija kerrostalon ala-aulassa varmistaa, että tulija on oikealla asialla ja että käynnistä on sovittu. Vasta sitten saamme luvan siirtyä hissiin.

78-vuotias Heinonen tervehtii vieraita sydämellisesti. Suomalaisia tapaa täällä harvoin, hän kertoo.

Heinonen on toisen polven suomalaissiirtolainen, jonka perheen tarina on kiehtova kuin seikkailukertomus.

Heinosen Karjalohjalta kotoisin oleva isä aloitti aikanaan opiskelut Helsingissä maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa, mutta veri veti ulkomaille. Opinnot jäivät, kun nuori mies suuntasi länteen 1917.

Eino Heinosen ajatuksena oli asettua Yhdysvaltoihin tai Kanadaan, minne moni muukin suomalainen noihin aikoihin muutti. Laivalla hän tapasi liikemiehen, joka kehotti: ”Käykää Argentiinassa, ennen kuin päätätte, minne asetutte.”

Heinonen ei ottanut neuvosta vaarin. Hän jäi New Yorkiin ja pestautui Suomen Valtameren Takainen Kauppa Oy:n leipiin.

Pian nuori mies sai käskyn käydä Argentiinassa tutkimassa vuotamarkkinoita.

Venäläisen passin omistavaa Heinosta ei kuitenkaan päästetty laivaan. ”Eihän sellaista maata kuin Suomi ole olemassakaan”, tullivirkailija sanoi.

Juuri silloin sattuma toi paikalle Heinosen aiemmin laivalla tapaaman herrasmiehen, joka lupasi virkailijalle huolehtia nuorukaisesta. Kävi ilmi, että kyseessä oli suuren amerikkalaisen teurastamon toimitusjohtaja, jonka sana painoi.

Niin pitkä matka pääsi alkamaan. Ensin laivalla vasta avatun Panaman kanavan kautta Chilen Valparaisoon ja sieltä junalla Buenos Airesiin.

Sinne 23-vuotias mies jäi ja ryhtyi hoitamaan vuota- ja viljalaivauksia Suomeen.

”Suomesta tuli niihin aikoihin paljon muitakin nuoria miehiä, mutta moni sortui hauskanpitoon”, Pulmu Heinonen kertoo. ”Energinen, tarmokas ja tuittupäinen isä sen sijaan teki töitä ja menestyi.”

Kymmenen vuoden päästä Eino Heinonen perusti oman yrityksen, joka toi Argentiinaan puutavaraa ja myöhemmin paperia. Rakentaminen oli kiivaassa vauhdissa, kauppa kävi ja yritys kasvoi.

Perheen perustaminen ei edennyt aivan perinteiseen malliin.

”Isä tuli Argentiinaan 1918 ja äiti 1923. He menivät naimisiin tuntematta toisiaan, pelkästään kirjeenvaihdon perusteella”, Pulmu Heinonen kertoo.

Pari vihittiin Brasilian Rio de Janeirossa, jonne morsian tuli laivalla. Siitä he jatkoivat yhdessä Buenos Airesiin.

Nuori vaimo oli Kokkolasta ja ruotsinkielinen, Heinonen tyttärensä sanoin kiihkosuomalainen. Ruotsi ei isälle kelvannut, joten kotikieleksi tuli espanja.

Syntyi kaksi poikaa ja tytär.

Pulmu Heinosen karjalohjalainen isoäiti toivoi, että joku Argentiinassa asuvista lapsenlapsista kävisi rippikoulun Suomessa.

Olympiakesänä 1952 perhe matkusti Suomeen ja Pulmu aloitti rippikoulun. ”Kieli oli vaikeaa, mutta olin niin rakastunut rovastin poikaan, että opiskelu sujui leikiten”, hän nauraa.

Rovastin pojan lisäksi tyttö ihastui Suomeen ja halusi jäädä, vaikka muu perhe palasi Argentiinaan. Jäämisen ehtona oli opiskelupaikka sisäoppilaitoksessa.

Ainoa sisäoppilaitos oli Porvoossa, ja se oli täynnä.

Sattuma puuttui taas peliin. Erään Armi Kuuselan suunnitelmat muuttuivat, kun hänet kruunattiin maailman kauneimmaksi. Kuuselan paikka Porvoon oppilaitoksessa vapautui.

”Minä pääsin Armi Kuuselan sänkyyn”, Pulmu Heinonen nauraa.

Heinonen anoi isältään lykkäystä Argentiinaan paluuseen, aina vuoden kerrallaan.

Lukion jälkeen hän opiskeli Kauppakorkeakoulussa. ”Opiskeluvuodet olivat elämäni onnellisinta aikaa.”

Vapaa-aikanaan hän kiersi Suomea. Mieleen muistuu muun muassa vierailu Nivalassa Kyösti Kallion kotitilalla. ”Siellä minulle syötettiin verilettuja, joista en pitänyt yhtään.”

Lopulta isä määräsi tyttären palaamaan Argentiinaan. Siihen aikaan isän sana oli laki, eikä asiasta neuvoteltu.

1940-luvun lopulla Eino Heinonen hankki Argentiinasta kaksi maatilaa. Toinen nimettiin Ruuniksi Heinosen isän kotipaikan mukaan, toinen Ruskoksi hänen äitinsä kodin mukaan.

Ruuni oli maitotila. Sinne Heinonen rakensi suomalaistyyppisen navetan, josta tuli suuri ihmetyksen aihe. ”Sitä tultiin katsomaan kaukaa.”

Toisella tilalla oli 600 nautaa ja 400 lammasta sekä 600 hehtaaria maata.

Kun Heinonen kuoli vuonna 1973, maaomaisuus jaettiin tyttären ja vanhimman veljen kesken. Pulmu Heinonen sai 350 hehtaaria Ruskon tilasta. ”Se on täällä pikkutila.”

Pulmu Heinonen viljeli tilaa 20 vuotta. Samalla hän johti Kaukomarkkinoiden Buenos Airesin toimipistettä.

”Se oli hyvää aikaa maatalouden kannalta, vaikka toki silloinkin oli välillä kuivia vuosia.”

Apunaan Heinosella oli kaksi miestä. ”Toinen hoiti karjan, toinen viljelykset. Minä hoidin laskut.”

Argentiinassa on hyvin tavallista, että nainen hoitaa maatilaa, Heinonen kertoo. Muutenkin naisten asema on hyvä, tasa-arvo on käytäntöä eikä teoriaa.

Nyt pääosa Ruskon pelloista on vuokrattu ulkopuoliselle. Heinosella on vielä 150 lihanautaa ja niille laidunmaat. ”Minä en käsitä maapaikkaa ilman karjaa. Lannan pitää haista.”

Heinonen viettää tilalla yleensä puolet viikosta ja toisen puolen pääkaupungissa. Hänen Buenos Airesissa työskentelevä poikansa on erittäin kiinnostunut maataloudesta ja suuntaa hänkin maalle aina kun mahdollista.

Tällä hetkellä maatalouden kannattavuus on Argentiinassa erittäin heikko, Heinonen kertoo. Kymmenen viime vuoden aikana hallitus on alentanut ruuan kuluttajahintoja kansan pitämiseksi tyytyväisenä. Samalla viljelyn kannattavuus on romahtanut.

Lihan ja maidon tuotanto on Heinosen mukaan vähentynyt ja suuri määrä tiloja lopettanut.

Lisäksi maaseudullakin alkaa olla levotonta. ”Tilalla pitää jonkun asua, muuten se vallataan.”

Karjavarkaudet ovat tavallisia. ”Viime vuonna minulta vietiin kolme härkää ja parin kuukauden päästä kolme lisää.”

Karja joudutaan yöksi ajamaan asuinrakennuksen lähelle. Sähköpaimeneen on asennettu hälytys ylimääräisten kulkijoiden varalle.

Tarkkana pitää olla koko ajan. ”Jos koirat ovat levottomia, ammumme ilmaan.”

Vaikka ajat ovat kovat, perhe ei aio luopua maatilasta. ”Se pysyy suvussa myötä- ja vastamäessä”, Heinonen vakuuttaa.

Eino Heinosen nimi liittyy tiiviisti Helsingin Kasarmitorin kulmassa seisovaan Agronomitaloon.

Arkkitehtitoimisto Gesellius, Lindgren & Saarisen suunnittelema komea, jugendtyylinen talo valmistui vuonna 1901. Aluksi se tunnettiin nimellä Fabiansgatan 17.

Agronomien Yhdistys vietti 50-vuotisjuhlaansa 1947. Aikanaan agronomiopinnot aloittanut kauppaneuvos Eino Heinonen lähetti yhdistykselle Argentiinasta syntymäpäivälahjan, kymmenen tuhatta kiloa kahvinpapuja.

Kahvi myytiin säännöstelyn alaisissa oloissa. Yhdistys sai siitä tuloa lähes 21 miljoonaa markkaa, mikä vastaa nykyrahassa 1,2–1,3 miljoonaa euroa.

Kaupat Agronomitalosta tehtiin 1953. Kahvin myynnistä saatu summa kattoi lähes puolet talon hinnasta.

Entä mitä Pulmu Heinoselle kuuluu nyt?

"Kaikki hyvin tällä hetkellä", kohta 86 vuotta täyttävä Heinonen vastaa sähköpostiin.

"Asun kaupungissa syksyt ja talvet, mutta kohta muutan tilalleni Ruskoon kesän ajaksi", Heinonen kertoi marraskuussa, jolloin eteläisellä pallonpuoliskolla kesä oli koittamassa.

Ruskoa johtaa nykyään Heinosen poika.