Kysely selvittää maatilojen kehitysnäkymiä: "Ilman tällaista laajaa kartoitusta tulevaisuus olisi paljon enemmän hämärän peitossa"
Kysely lähetetään yli 5 000 viljelijälle sähköpostitse helmi–maaliskuun aikana. Myös tiedot tilanpidon aiotusta lopettamisesta ovat tutkijoille tärkeitä.
Kyselyyn kannattaa vastata, vaikka tilan kotieläintuotanto tai koko toiminta olisi lähiaikoina loppumassa, sillä myös tieto toiminnan loppumisesta on tärkeää. Kuva: Markku VuorikariKantar TNS Agri, joka on aiemmin tunnettu nimellä Suomen Gallup Elintarviketieto, on juuri käynnistänyt kyselyn, jossa selvitetään maatalouden kehitysnäkymiä. Viljelijöiltä tiedustellaan esimerkiksi tuotanto- ja investointisuunnitelmia sekä viljelyn ja kotieläintuotannon jatkumista.
Kysely on suunnattu yli 5000 viljelijälle ja se toteutetaan sähköpostikyselynä helmi–maaliskuun aikana.
Edellisen kerran vastaava kysely toteutettiin vuonna 2016.
Kantar TNS Agrin toimitusjohtaja Anne Kallinen sanoo, että maatilojen muutossuuntien kartoittaminen on tärkeää koko elinkeinolle. Tutkimus auttaa hahmottamaan, mihin suuntiin eri tuotannon aloilla ollaan menossa ja välittää viestiä suoraan päättäjille ja elinkeinolle.
"Ilman tällaista laajaa kartoitusta tulevaisuus olisi paljon enemmän hämärän peitossa. On selvää, että ilmassa on tällä hetkellä epävarmuutta, mutta tarkoituksena on, että kukin vastaisi omalta osaltaan sen todennäköisimmän vaihtoehdon mukaan", Kallinen kertoo.
Kyselyyn kannattaa vastata, vaikka tilan kotieläintuotanto tai koko toiminta olisi lähiaikoina loppumassa, sillä myös tieto toiminnan loppumisesta on tärkeää.
Tutkimusta rahoittavat maa- ja metsätalousministeriö, Maaseudun Tulevaisuus, MTK sekä maatalouden piirissä toimivat yritykset.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
