Nautojen taudit voivat levitä kesän tapahtumissa
Eläintautien torjuntayhdistys ETT on huolissaan nautoja sairastuttavan Mycoplasma bovis -bakteerin leviämisestä.
Yhdistyksen mukaan tänä kesänä järjestetään tapahtumia, joihin osallistuvilta nautatiloilta järjestäjät edellyttävät ainoastaan viranomaisvaatimusten täyttämistä.
Niihin ei sisälly esimerkiksi M. boviksen, pälvisilsan tai tarttuvien sorkkatulehdusten osalta mitään ehtoja.
”Näyttelyiden tai junior handler -tapahtumien järjestäjien on otettava enemmän vastuuta tautiasioista vapaaehtoisesti ja huomioitava myös mykoplasman leviämisriski”, ETT:n toiminnanjohtaja Pirjo Kortesniemi kirjoittaa yhdistyksen jäsentiedotteessa (2/13).
Ensi viikolla Farmari-maatalousnäyttelyyn Seinäjoella osallistuvat karjat on tutkittu M. boviksen varalta. Ne ovat pidättäytyneet eläinkaupasta ja -kontakteista kahden näyttelyä edeltävän kuukauden ajan. Touko–kesäkuun vaihteessa eläinlääkäri otti nuorkarjasta sierainlimanäytteet ja tarkasti, esiintyykö eläimissä bakteerille tyypillisiä oireita.
Käynnit, havainnot ja tutkimustulokset on kirjattu nautojen terveydenhuollon seurantajärjestelmä Nasevaan.
M. bovis -vastustusohjelmaa esitellään Farmarissa.
Ohjelmalla halutaan estää taudin leviäminen ja luoda mahdollisuus käydä hallittua eläinkauppaa. Tartunnan saaneille tiloilla laaditaan saneerausohjelma.
Mycoplasma bovis -tilanteen selvitystyö on jatkunut koko kevään ajan. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on tutkinut 500 nautatilan näytteet.
Ensimmäisen kerran bakteeria todettiin vasikoiden hengitystietulehduksen ja lehmän utaretulehduksen aiheuttajana Suomessa viime vuoden lopussa.
Tutkimusten perusteella bakteeri on ollut taudinaiheuttajana 11 maatilalla.
Lisäksi Jyväskylän ja Turun alueilla on kullakin yhdellä tilalla vahva epäily, mutta taudinaiheuttajaa ei ole osoitettu.
Koska taudin levinneisyyttä ei tiedetä, ETT:n hallitus suosittelee varovaisuusperiaatetta eläinkauppaan tilojen välillä.
Tauti leviää tilalta toiselle oireettomien tartunnan kantajaeläinten välityksellä. Esimerkiksi kuljetusstressi voi laukaista piilevän taudinkantajan bakteerierityksen.
Nautojen tuontia ei tässä tilanteessa suositella, mikäli uutta eläinainesta on mahdollista saada alkioina tai spermana.
MAIJA ALA-SIURUA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
