EU:n tiloilta hävisi 5 miljoonaa työpaikkaa
Maatalouden työpaikat ovat vähentyneet 2000-luvun aikana varsinkin Itä-Euroopassa. Kato jatkuu tulevaisuudessa, sillä puolet EU:n tiloista on alle 2 hehtaarin kokoisia.BRYSSEL (MT) EU:n maatiloilta on 2000-luvun aikana hävinnyt lähes 5 miljoonaa työpaikkaa. Luvut käyvät ilmi EU-komission heinäkuussa julkaisemasta raportista.
Täysiksi henkilötyövuosiksi muutettuna EU-maiden tiloilla työskenteli viime vuonna noin 10 miljoonaa henkeä, kun vuonna 2000 luku oli vielä melkein 15 miljoonaa.
Jos osa-aikaiset työntekijät ja perheenjäsenet lasketaan erikseen, ahersi Euroopan pelloilla ja navetoissa vuonna 2010 lähes 25 miljoonaa ihmistä.
Nopeinta maataloustyöpaikkojen kato on ollut Itä-Euroopassa.
Pelkästään Romaniassa maataloustyöt ovat vähentyneet yli 2 miljoonalla henkilötyövuodella. Myös Bulgariassa, Virossa ja Latviassa maatalouden työpaikoista on vuosikymmenen aikana hävinnyt lähes puolet. Irlanti on ainoa EU-maa, jossa maatalouden työpaikat ovat lisääntyneet.
Suomessa maatalouden työpanos on pienentynyt noin kolmanneksen. Vuosi sitten suomalaistiloilla tehtiin vajaat 80 000 henkilötyövuotta, mikä on yli 30 000 vähemmän kuin vielä 2000-luvun alussa.
Maatalouden työpaikkojen väheneminen johtuu pääsiassa tuottavuuden noususta ja tilakoon kasvusta. Kasvu jatku tulevaisuudessa, sillä lähes puolet EU:n maatiloista on alle kahden hehtaarin kokoisia. Esimerkiksi Romaniassa vain kolmannes tiloista yltää kahden hehtaarin pinta-alaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

