Tähkä parantaamaissin ruokinnallista laatua
Maissin rehuarvo paranee oleellisesti, jos se ehtii tekemään tähkän, kertoo professori Perttu Virkajärvi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta (MTT) Maaningalta.
”Ruokinnallinen laatu riippuu hyvin paljon siitä, kuinka pitkälle tähkä ehtii ja kuinka paljon jyviin kertyy tärkkelystä.”
Maissin D-arvo eli sulavan orgaanisen aineen määrä jää Virkajärven mukaan parhaina vuosina vain hyvin vähän nurmirehun D-arvosta.
Maaningalla maissia on kasvanut koeruuduilla kahdeksana vuonna. Maissin D-arvo on ollut keskimäärin 679 grammaa per kilogramma kuiva-ainetta.
”Maissi sopii rehuksi tietyille lihakarjaroduille tai emolehmille.”
Keskimääräinen sato on ollut yhdeksän tonnia kuiva-ainetta hehtaarilta. Virkajärven mukaan noin joka kolmas vuosi on kuitenkin ollut katovuosi, jolloin sato on jäänyt vain neljään viiteen tonniin.
Tähkän osuus koko sadosta on Maaningalla parhaimpina vuosina ollut 30 prosenttia ja huonoimpina seitsemän.
Maaningalla kasvaa edelleen maissia muutamalla koeruudulla.
”Seuraamme lähinnä, miten eri kasvukausien säät vaikuttavat satoon.”
SAARA NIKKARI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
