Satovahinkojärjestelmä muuttuu ensi vuonna
Nykyinen satovahinkojärjestelmä voi poistua CAP-uudistuksen myötä vuoden 2013 lopussa. Uudistus ei olisi kuitenkaan huono, sillä satovahinkojärjestelmä ei ole antanut korkean satotason tiloille suojaa satovaihtelun varalle.Uudistuksen myötä julkisen sektorin rooli järjestelmän rahoituksessa tippuisi 65 prosenttiin.
Euroopan komissio antoi lokakuussa 2011 lainsäädäntöehdotuksensa Euroopan Unionin yhteisestä maatalouspolitiikasta vuoden 2013 jälkeen. Satovahinkojen varalta ehdolla on vakuutustuki.
Vuoden 2014 alusta viljelijät ostaisivat niin halutessaan satovahinkovakuutukset muiden vakuutusten tapaan vakuutustuotteita tarjoavilta vakuutusyhtiöiltä tai muilta finanssitavarataloilta. Julkinen sektori voisi edelleen tukea vakuutusten ostamista. Suurimmillaan tuki saisi kuitenkin olla vain 65 prosenttia vakuutustuotteiden hinnasta.
Maatalousekonomistit useista EU-maista ovat ehdottamassa järjestelmän pohjaksi niin sanottuja indeksivakuutuksia. Indeksivakuutuksen ideana on, että tilakohtaista arviointia ei tarvita, vaan viljelijä vakuuttaa jonkin satoon vaikuttavan sääilmiön tai omalla alueellaan havaitun keskimääräisen sadon.
Järjestelmän etuna on, että se antaa tasapuolisen suojan epäedullisia sääilmiöitä vastaan satotasosta riippumatta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

