Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Luomua viljelevä vanki: "Tätä hommaa tekisi vaikka vuorokauden ympäri"

    Uudenmaan suurimmat luomuviljelykset löytyvät yllättävästä paikasta: vankilasta. Vain yksi on traktorilla karannut, mutta viljelevien vankien taru voi silti loppua lyhyeen.
    Keravan vankilassa vangit pääsevät tekemään maataloustöitä. Gambialaissyntyinen Kassama toivoo voivansa pysyä vankilassa pidempään, jotta oppisi perusteellisesti puutarhanhoitoon liittyvät työt.
    Keravan vankilassa vangit pääsevät tekemään maataloustöitä. Gambialaissyntyinen Kassama toivoo voivansa pysyä vankilassa pidempään, jotta oppisi perusteellisesti puutarhanhoitoon liittyvät työt. Kuva: Ville-Petteri Määttä

    Keravan vankilassa kakkunsa voi istua traktorin ratissa. Omaisuusrikoksesta tuomittu Erik ajaisi Keravan vankilan pelloilla vaikka vuorokauden ympäri.

    Vankilan ympärillä levittäytyvällä 156 peltohehtaarilla kasvaa muun muassa kevätvehnää ja kauraa. Tila on ollut luomussa vuodesta 1992.

    Tuottavin työ on halonhakkuu: vankilasta lähtee vuosittain myyntiin 2 000 kuutiota puuta.

    Vangit saavat työstään tuntipalkkaa, josta vähennetään "pamppuraha", eli ruokaan ja ylläpitoon menevät kulut.

    "Useilla vouti vie suurimman osan. Jos ei ole 100 000 euroa velkaa, niin se on täällä vielä aika pientä", työnjohtaja Juha Kemppainen pohtii.

    Yksi karkasi traktorilla

    Agrologin koulutuksella vankilaan 30 vuotta sitten työllistynyt Kemppainen opettaa vangeille maataloustöitä. Monet vangeista ovat ulkomaalaisia, ja jos yhteistä kieltä ei löydy, Kemppainen näyttää mallia.

    "Osa makaa sellissä eikä välitä. Mutta ne jotka haluavat, saavat tehdä hommia."

    Töillä nostetaan psyykkistä ja fyysistä kuntoa.

    "Vapiseva, brenkkua vetänyt vanki tarvitsee elämäänsä rytmiä."

    Kallis työkone kulkee hyvin paatuneenkin rikollisen käsissä.

    "On hyvä, kun kaveri näkee, että häneen luotetaan. Joihinkin näistä ihmisistä ei ole luotettu koskaan", Kemppainen sanoo ja jatkaa:

    "Traktorin ratissa tunnet pokaa – ylpeyttä."

    Luotto kantaa: koneet ovat pysyneet kunnossa. Kemppainen tosin muistaa myös tapauksen, jossa vanki körötteli traktorilla Lahteen saakka.

    Vaikka vuorokauden ympäri

    Raumalainen Erik, 32, on ajellut traktorilla pelloilla muutaman viikon. Menoissa on kakku omaisuusrikoksesta, eikä se ole miehen ensimmäinen.

    Tässä kerrassa on kuitenkin jotakin uutta:

    "Ennen on tullut tehtyä vain hanttihommia. Harvoin vankilassa odottaa, milloin maanantai tulee."

    Edessä on elämää vankilassa minimissään vuosi.

    "Olen rangaistukseni ansainnut. Mutta vapauduttuani voisin tehdä vaikka näitä hommia."

    22 eri kansallisuutta

    Toistaiseksi peltotyöt Keravalla jatkuvat, mutta viljelevien vankien taru voi loppua lyhyeen: Maan arvon noustessa on vain ajan kysymys, milloin pelloille nousee asuinrakennuksia.

    Kasvavat säästöpaineet eivät toiminnan ylläpitoa helpota. Avolaitoksia suositaan ja tuomioita löysennetään.

    Vielä 30 vuotta sitten Keravan vankilassa oli vain suomalaisvankeja. Tällä hetkellä vangit edustavat 22:ta eri kansallisuutta.

    "Kansainvälistyminen tuo lisää vankeja. Jos rahaa ei saada rehellisesti, sitä saadaan epärehellisesti", miettii vankilanjohtaja Timo Koivuniemi.

    Suomalaisten osuus on vähentynyt Koivuniemen mukaan myös siksi, että suomalaisten ikäluokkien koko pienenee.

    "Rikoksia tehdään eniten tietyssä iässä: sen ikäluokan väheneminen vähentää myös rikoksia."