Ympäristötukiasetus estää luomuviljelyn
MT:N arkisto Luomusopimuksen voi tehdä vain viljelijä, jolla on ympäristötukisitoumus. Vaikka Susanne Björkell ei saakaan luomutukea, hän aikoo viljellä tilaansa kuin se olisi luomussa. Kuva: Viestilehtien arkistoLuomuneuvojan parin viikon takainen soitto oli valtava järkytys porvoolaiselle Susanne Björkellille. Neuvoja oli juuri saanut tietää maa- ja metsätalousministeriön aikeista evätä ympäristötuki uusilta hakijoilta.
”Ensin menin aivan šokkiin, sitten tuli itku”, hän kuvailee ensi reaktiotaan.
Björkellin kotitilalla tehtiin joulukuussa sukupolvenvaihdos. Tähän asti tilan pellot ovat olleet tavanomaisessa viljelyssä, mutta uusi viljelijä oli päättänyt aloittaa luomuviljelyn.
Kaiken piti olla ”lumen sulamista vaille valmista”. Nyt tilanne on toinen: ilman ympäristötukisitoumusta ei voi tehdä luomusopimustakaan.
”Sen tajutessani minut valtasi suunnaton raivo.”
Björkellin tilanne on pääpiirteiltään varsin samanlainen kuin keskiviikon (22.2.) MT:ssä haastatellun vesilahtelaisen Janne Kannistonkin. Myös Björkellin vanhemmat ovat lopettaneet viljelyn jo aiemmin. Tilan peltoja on muutaman vuoden ajan vuokrattu ulkopuoliselle viljelijälle.
”Tuntuu käsittämättömältä, että vuokraaja on saanut pelloista ympäristötukea, mutta nyt minä, omistajana, jäisinkin ilman.”
Björkell on yrittänyt tehdä kaikkensa saadakseen oikeudenmukaisuutta tilanteeseensa. Hän on ollut yhteydessä suoraan maa- ja metsätalousministeriöönkin, mutta kysymykseen, mitä nyt pitäisi tehdä, hän ei ole saanut kunnollista vastausta.
”En edelleenkään tiedä, mitä tehdä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että melkein puolet tuloista häviää. Viljely ei tule olemaan kannattavaa.”
Eniten häntä kuitenkin harmittaa menetetty into.
”Olin niin innokas aloittamaan.”
Enää ei voi kuitenkaan perääntyä.
”Sukupolvenvaihdoksen verohuojennuksen edellytyksenähän on, että uusi omistaja jatkaa tilan toimintaa viisi vuotta. Jos luovuttaisin tässä vaiheessa, veroseuraamukset olisivat mittavat.”
Björkell oli päätynyt luomuviljelyyn paitsi kannattavuuslaskelmien perusteella, myös siksi, että tilan pellot rajoittuvat pieneen lahteen.
Luomuviljelyllä hän arvioi parhaiten pystyvänsä vähentämään ravinnehuuhtoumia.
Björkell korostaa ymmärtävänsä hyvin, että maatalouspolitiikassa eletään epävarmaa aikaa EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksen vuoksi.
Sitä hän ei kuitenkaan ymmärrä, että kotimaassa pakkaa pitää sekoittaa jo ennen vuotta 2014.
”Elin siinä uskossa että nykysäännöillä mennään siihen asti. Kaikki laskelmat ja suunnitelmat on tehty sen mukaan.”
Myös asian kertominen viljelijöille viime tingassa on hänen mielestään kohtuutonta.
”Tällaisia yllätyksiä suunnitellaan siinä vaiheessa, kun viljelijät jo tilaavat viljan siementä ja odottavat pellolle pääsyä.”
JUHANI REKU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
