Jouluoluen 2012 mallasohraOjamäen tilalta Lammilta
Viking Malt, Raisioagro ja Sinebrychoff ovat käynnistäneet kilpailun, jonka voittajan mallasohra käytetään Sinebrychoffin Jouluoluen 2013 raaka-aineeksi.
Kilpailu järjestettiin ensimmäistä kertaa viime vuonna. Siihen ilmoittautui yhdeksän tilaa.
Voitto meni Ojamäen tilalle Lammille. Tänä syksynä kypsyvässä jouluoluessa maistuu Ari ja Maarit Ojamäen viljelemä mallasohra.
Ojamäen tilan viljelty pinta-ala on noin 170 hehtaaria. Mallasohran lisäksi pelloilla kasvaa vehnää ja kauraa sekä suurtalouksille ruokaperunaa.
”On mukavaa, että mallasohramme onnistui näin hyvin ja sopi olutmaltaaksi. Se on pitkälti isännän tarkan ja hyvin suunnitellun viljelytyön ansiota”, Maarit Ojamäki sanoo.
Kilpailuun voivat osallistua Viking Maltin ja Raisioagron sopimusviljelijät, jotka viljelevät Barke-, Scarlett- tai Marthe-mallasohraa.
Voittajan valinnassa korostuu mallasohran laadun lisäksi viljelijän asenne ja innostus suomalaisen olutkulttuurin rakentamiseen.
Sinebrychoffin Jouluoluen 2013 valmistamiseen tarvittava ohramäärä on 150–200 tonnia. Minimimäärä/viljelijä on 80 tonnia.
Kisaan voi ilmoittautua 28.9. mennessä.
Palkintona on muun muassa näkyvyys jouluoluen etiketissä.
Sinebrychoffin panimolla valmistetaan olutta noin 200 miljoonaa litraa vuosittain. Oluen perustana on kotimainen mallasohra.
”Vuoden oluttuotantoon tarvitsemamme peltopinta-alan voisi määrittää lähes kilometrin levyiseksi saraksi, joka lähtee Helsingistä ja päätyy Turkuun”, panimomestari Tapio Kangas-Heiska kertoo.
Jouluolutta Sinebrychoff on valmistanut vuodesta 1987 lähtien.
Kuluva vuosi on järjestyksessä jo neljäs, jolloin jouluoluen valmistukseen käytetty mallasohra tulee nimetyiltä tiloilta.
SATU LEHTONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
