Jouluoluen mallasohra tulee Pornaisista
Sinebrychoffin Jouluolut tehdään tänä vuonna Barke-mallasohrasta, joka on kasvanut Jussilan tilalla Halkian kylässä Pornaisissa. Sinebrychoffin, Viking Maltin ja Raisioagron järjestämän mallasohran viljelykilpailun voitti Jussilan tilan isäntä Taneli Vuori.
Jouluoluen ohra tulee jo seitsemättä kertaa nimetyltä tilalta. Kolmatta kertaa voittaja valitaan viljelykilpailulla Viking Maltin ja Raisioagron sopimusviljelijöistä.
Jussilan tilalla viljellään myös myllyvehnää, elintarvikekauraa, rypsiä tai rapsia sekä viljelykierron takia nurmea hevosheinäksi.
”Tänä vuonna mallasohrasato oli korkealaatuinen ja hehtaarisadot hyviä”, viljan hankintapäällikkö Sanna Kivelä Viking Maltilta kertoo. ”Valkuaispitoisuus pysyi tavoitteessa, jyväkoko oli hyvä eikä itävyyden tai peltohomeiden kanssa ollut ongelmia.”
Viking Malt käyttää vuosittain noin 100 000 tonnia kotimaista mallasohraa.
Sinebrychoffin panimolla valmistuu vuosittain noin 200 miljoonaa litraa olutta. Olut valmistetaan sopimusviljelijöiden tuottamasta mallasohrasta.
SATU LEHTONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
