Yhä useampi ja nuorempi on kiinnostunut mehiläistarhauksesta – tarhaus vaatii kuitenkin työtä ja tietoa

"Jos pölyttäjien pelastaminen kiinnostaa, voi antaa omassa puutarhassaan kaikkien kukkien kukkia", sanoo mehiläishoidon neuvoja Maritta Martikkala. LEHTIKUVA. Kuva: Roni Lehti

Suomen Mehiläishoitajain Liitto on saanut viime vuosina entistä enemmän yhteydenottoja ihmisiltä, jotka ovat kiinnostuneet mehiläistarhauksesta pölyttäjien vähenemisen takia ja toivovat voivansa parantaa Suomen pölyttäjätilannetta. Näin kertoo liiton mehiläishoidon neuvoja Maritta Martikkala.

”Tällaisella ajatuksella hommaan ei kannata missään nimessä ryhtyä, sillä se on sitovaa, haastavaa ja vaatii myös kouluttautumista. Jos pölyttäjien pelastaminen kiinnostaa, voi antaa omassa puutarhassaan kaikkien kukkien kukkia ja hankkia vaikkapa villipölyttäjähotellin”, Martikkala sanoo.

Uumajan yliopiston ekologian apulaisprofessori ja Helsingin yliopiston vieraileva tutkija Helena Wirta on tutkinut villipölyttäjiä ja tarhamehiläisiä. Hän vahvistaa, että villipölyttäjien kato ei parane mehiläistarhauksella ja sen sijaan tarhamehiläisillä saattaa olla jopa negatiivisia vaikutuksia villipölyttäjiin.

Wirran mukaan aiheesta on tehty vielä vähän tutkimuksia ja tutkimustulokset ovat vaihtelevia, mutta vaikuttaa siltä, että tarhamehiläiset saattavat kilpailla muiden pölyttäjien kanssa.

”Tämä kuitenkin riippuu siitä, millaisia kasveja on tarjolla. Esimerkiksi maatalousympäristössä, jossa satokasvien kukinnan aikaan on valtavasti kukkia tarjoamassa mettä ja siitepölyä, kilpailutilannetta ei synny, mutta kun satokasvien kukinta on ohi ja tarhamehiläiset ja villit pölyttäjät ovat tietyn ajanjakson muiden kasvien varassa, tarhamehiläiset voivat viedä resursseja villeiltä pölyttäjiltä”, Wirta kuvailee.

Wirran mukaan kilpailuasetelman syntymiseen vaikuttaa myös tarhamehiläisten määrä. Alueilla, joilla on runsaasti tarhamehiläisyhteiskuntia eli -pesiä, syntyy todennäköisemmin myös kilpailua.

Wirta muistuttaa, että tarhamehiläinen on todella hyvä pölyttäjä, josta on useille kasveille hyötyä. Tarhamehiläisiä tarvitaan Suomessa erityisesti satoa tuottavien kasvien pölytykseen, sillä varsinkin suurilla satokasvialueilla tarhamehiläiset turvaavat hyvät sadot.

Aiheesta on tehty vielä vähän tutkimuksia ja tutkimustulokset ovat vaihtelevia, mutta vaikuttaa siltä, että tarhamehiläiset saattavat kilpailla muiden pölyttäjien kanssa. Kuvituskuva. Kuva: Rami Marjamäki

”Tarhamehiläinen ei kuitenkaan pölytä kaikkia luonnossa olevia kasveja, jolloin muut kasvit tarvitsevat villipölyttäjiä. Tarvitsisimme pitkäaikaisia tutkimuksia, jotka osoittaisivat, miten tarhamehiläiset vaikuttavat villipölyttäjien kantoihin ja hyvinvointiin pitkällä aikavälillä”, Wirta sanoo.

Suomessa on reilut 3 000 mehiläistarhaajaa, kertoo Martikkala. Mehiläistarhaajien määrä on hieman vähentynyt ajan kuluessa, mutta tarhaajilla on nykyään keskimäärin enemmän mehiläisyhteiskuntia. Sen seurauksena yhteiskuntien määrä ei ole juuri muuttunut.

”Suomessa on ollut reilut kymmenen vuotta tarjolla mehiläistarhaajan ammattitutkintoon valmentavaa koulutusta, mikä on ehkä tuonut uusille tarhaajille varmuutta ottaa enemmän yhteiskuntia ja saada sitä kautta harrastuksella pientä lisätuloakin.”

Martikkalan mukaan Suomessa on noin sata ihmistä, joille mehiläistarhaus on ammatti. Muille se on joko harrastus tai korkeintaan sivutyö.

Suurin osa mehiläisyhteiskunnista on kuitenkin nimenomaan ammattitarhaajilla, sillä mehiläistarhauksella eläminen vaatii Martikkalan mukaan jopa satoja yhteiskuntia. Yhdessä yhteiskunnassa voi olla kesällä enimmillään jopa 60 000–80 000 tarhamehiläistä.

Suomalaiset mehiläistarhaajat ovat entistä nuorempia, ja myös naisten osuus on kasvanut, Martikkala kertoo.

”Mehiläistarhaus oli aikoinaan lähinnä vanhempien herrasmiesten harrastus. Teimme alkukeväästä tarhaajillemme kyselyn, joka osoitti, että harrastajien joukossa on entistä enemmän kolmekymppisiä, mutta sanoisin keski-iän olevan kuitenkin noin 50–60 vuotta.”

Martikkalan mukaan eniten tarhaajia on Vaasan etelä- ja Lappeenrannan länsipuolella suotuisampien sääolosuhteiden ja pienempien karhukantojen takia.

Ennen harrastuksen aloittamista on tärkeää käydä vähintään mehiläistarhauksen peruskurssi. Niitä järjestävät paikallisyhdistykset ympäri Suomen.

”Missään nimessä ei saa ottaa mehiläisiä, jos ei ole käynyt kurssia – ja nimenomaan käytännön kurssia. Joskus kuulee sitäkin, että on käyty vain jokin webinaarikurssi, mutta tällainen ei missään nimessä riitä. Myöskään ulkomailla käydyt kurssit eivät välttämättä tuo riittävää osaamista Suomen olosuhteisiin, sillä käytännöt vaihtelevat eri maissa.”

Ennen mehiläisten ottamista on ilmoittauduttava Ruokaviraston eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin. Jos antaa yhdenkin hunajapurkin toiselle ihmiselle, pitää ilmoittautua myös alkutuottajaksi.

Martikkalan mukaan mehiläistarhaus edellyttää aitoa kiinnostusta työtä kohtaan, ahkeruutta ja myös voimaa, sillä sadonkorjuun aikaan hunajalaatikot ovat painavia.

Harrastus on hyvin sitova, eli tietyt hoitotoimet on tehtävä ajallaan, eikä aikoja pysty ennakoimaan, sillä kaikki riippuu säästä ja siitä, miten yhteiskunta vahvistuu kevään ja kesän edetessä.

”Sanon aika usein, että jos nautit uimarannalla auringon ottamisesta, silloin mehiläistarhaus ei ole sinun harrastuksesi, sillä juuri silloin täytyy pukea mehiläishaalari päälle ja mennä mehiläisiä hoitamaan”, Martikkala naurahtaa.