Ruoka tuotetaan yhä pienemmällä joukolla työvoimaa – ulkomaalaisten työntekijöiden osuus merkittävä
Palkattua työvoimaa on eniten avomaan puutarhatiloilla, kasvihuonetiloilla sekä maitotiloilla.Maatalous- ja puutarhayrityksissä työskennelleistä henkilöistä lähes puolet oli vuonna 2023 viljelijöitä ja maatalousyhtymien osakkaita. Heidän osuutensa työntekijäryhmissä on vuodesta 2013 kasvanut, kun taas perheenjäsenten henkilömäärä on vähentynyt, ilmenee Luonnonvarakeskuksen (Luke) tiedoista.
Samalla aikajaksolla vakituisesti palkattujen henkilöiden osuus on hieman kasvanut.
Maa- ja puutarhatalouden vuosityömäärä on vähentynyt kymmenessä vuodessa 24 prosenttia. Samassa ajassa tilojen lukumäärä on vähentynyt 22 prosenttia.
Vuonna 2023 maa- ja puutarhataloudessa tehtiin yhteensä 55 100 henkilötyövuotta. Määrä on vähentynyt noin 8 600 henkilötyövuotta vuodesta 2020, jolloin asiaa tutkittiin edellisen kerran.
Viljelijät ja yhtymien osakkaat tekivät 57 prosenttia vuosityömäärästä vuonna 2023. Perheenjäsenten osuus oli 13 prosenttia. Palkkatyövoiman tekemän työn osuus koko tilan työmäärästä on kymmenessä vuodessa kasvanut 14 prosentista 23 prosenttiin.
Urakoitsijoiden työmäärä oli kasvanut hieman, ollen neljä prosenttia vuosityömäärästä.
Työmäärän vähenemisestä huolimatta ruokaa tuotetaan yhtä paljon kuin kymmenen vuotta sitten.
”Esimerkiksi tuotetun lihan, kananmunien ja maidon määrät ovat pysyneet samoina jo pitkään. Kehitys kuvaa maataloustuotannon tehostumista”, kertoo Luken yliaktuaari Pia Outa-Pulkkinen tiedotteessa.
Palkattujen työntekijöiden tekemä työmäärä oli suurin avomaan puutarhatiloilla. Suurimman osan töistä teki kausityövoima. Kasvihuonetiloilla vakituisesti palkatun työvoiman tekemä työmäärä oli selvästi isompi kuin kausityövoiman.
Myös lypsykarjatiloilla on paljon palkattua työvoimaa, joka tekee noin 15 prosenttia lypsykarjatilojen kokonaistyömäärästä. Eniten palkattua työvoimaa työskenteli Varsinais-Suomessa.
Vuonna 2023 Suomen maa- ja puutarhatiloilla työskenteli noin 15 800 ulkomaalaista työntekijää. Heistä 2 600 oli vakituisesti palkattuja ja 13 200 kausityövoimaa. Yli puolet ulkomaalaisista palkkatyöntekijöistä työskenteli avomaan puutarhatiloilla.
Tiedot maa- ja puutarhatalouden työvoimasta on kerätty maatalouden rakennetutkimus -tilastokyselyn yhteydessä talvella 2023–2024. Kyselyyn vastasi noin 13 000 tilaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






