Talonpoika ja metsänomistaja pitäisi nostaa jalustalle, sillä vain he voivat pelastaa maailman
Olen huolissani siitä, miten käy kotimaisen ruuantuotannon ja ylipäätään eurooppalaisen viljelijän, toteaa Suomalaisen Maaseudun avustaja Veikko Niittymaa kolumnissaan.
Aurinkovoimaloiden rakentamista metsään vastustetaan sen takia, että samalla menetetään puut ja vähennetään hiilen sitomista. Jostain syystä peltoa ei nähdä samoin, vaikka sadon tuottaminen on samaa hiilen sitomista ilmasta kuin metsässä, kirjoittaa Veikko Niittymaa. Kuva: Lari Lievonen15.10.202420:00
Helsingin Sanomien pääkirjoittaja totesi syyskuun lopulla, että peltoviljelyn ympäristöhaittojen ja ilmastonmuutoksesta johtuvien viljelyongelmien takia yksi ratkaisu on peltojen täyttäminen aurinkopaneeleilla ja ruuan tuottaminen tehtaissa.
Pääkirjoittajalle suotakoon tällainen ajatuksenjuoksu, vaikka jalat ovat tukevasti ilmassa. Ehkä alan startupien huimat visiot ovat elähdyttäneet kirjoittajaa.
Peltojen päällystäminen aurinkopaneeleilla on kallista etenkin, jos niistä saatavalla sähköllä tuotetaan tehdasoloissa ruokaa. Vastassa on tiukasti kilpaillut elintarvikemarkkinat bulkkituotteineen.
Hehtaarin aurinkopaneelit maksavat liki miljoona euroa ja keinoruokatehdas varmasti ainakin saman verran. Hiilikin pitäisi saada jostain. Pelkät paneelien investointikulut ovat 30 000 euroa hehtaarilta vuodessa. Summalla kasvattaa viljaa yli 30 vuotta samaisella peltohehtaarilla.
Lisäksi markkinatalouden perusoppi on, että korvikkeen pitää olla ratkaisevasti halvempaa tai parempaa, jotta se syrjäyttää aidon.
Sähkövetoisen keinoruuan ympäristöystävällisyyttä voi miettiä. Paneelipellon rakentaminen vaatii tuhansia aurinkopaneeleita, tonnikaupalla terästä telineisiin sekä kilometrejä kaapeleita hehtaarille. Pellon ennallistaminen sähkökauden jälkeen ei välttämättä ole helppoa.
Aurinkovoimaloiden rakentamista metsään vastustetaan sen takia, että samalla menetetään puut ja vähennetään hiilen sitomista. Jostain syystä peltoa ei nähdä samoin, vaikka sadon tuottaminen on samaa hiilen sitomista ilmasta kuin metsässä. Kilossa viljaa on yli puoli kiloa hiiltä.
Olen huolissani siitä, miten käy kotimaisen ruuantuotannon ja ylipäätään eurooppalaisen viljelijän.
Olisiko aika nostaa talonpoika ja metsänomistaja sille jalustalle, jonne he kuuluvat. Vain he voivat pelastaa maailman.
Olen seurannut maatalouden konemarkkinoita työkseni 1980-luvun puolivälistä, pian 40 vuotta. Viimeiset kymmenen vuotta on tuskailtu koneinvestointien hiljenemistä ja taas tänä vuonna rikotaan sinällään kyseenalaisia ennätyksiä. Traktoreiden rekisteröintimäärät lopahtavat alle 1200 kappaleen.
Sillä voi ylläpitää ehkä 10 000 maatilaa, ei nykyistä 42 000 tilaa. Kirjoitin 1990-luvulla jutun Sadan hehtaarin yksinäisyydestä. Se aika lähestyy. Seuraava etappi on 200 hehtaaria. Konemarkkina vastaa nyt sitä.
Maataloutta harjoitetaan niin sanotusti seiniä syömällä, käyttämällä vanhaa kalustoa loppuun. Sillekin on rajansa.
Maataloutta harjoitetaan niin sanotusti seiniä syömällä, käyttämällä vanhaa kalustoa loppuun. Sillekin on rajansa.
Puimurit ovat kriittisin työkone. Niihin on investoitu pitkään vähemmän kuin pitäisi. Syksyn säät onneksi suosivat puinteja ja sato saatiin talteen, mutta märkiäkin syksyjä on tulossa. En maalaa piruja seinälle, mutta huolissani olen.
Muidenkin pitäisi huolestua, jos ei muuten niin huoltovarmuuden takia. Jos Itämeri sulkeutuu, olemme omillamme. Sodan riehuessa Euroopassa sekään ei ole mahdotonta. Olisiko aika nostaa talonpoika ja metsänomistaja sille jalustalle, jonne he kuuluvat. Vain he voivat pelastaa maailman.
Veikko Niittymaa
eläköitynyt maataloustoimittaja
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
