Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Markkinakatsaus: Ruuan hinta kääntyi maailmalla laskuun – EU:n maitojauhevuori ahdistaa

    FAO:n mukaan ruuan hinnat olivat vuonna 2017 edellistä vuotta korkeammat, mutta kääntyivät alamäkeen joulukuussa.
    Voin hinta on nyt 4,53 euroa kilolta, alin sitten viime toukokuun.
    Voin hinta on nyt 4,53 euroa kilolta, alin sitten viime toukokuun. Kuva: Markku Vuorikari

    Ruuan hinta maailmalla laski joulukuussa nopeaa tahtia.

    YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö FAO:n ylläpitämässä indeksissä maitotuotteiden hinta oli jyrkimmässä laskussa. Epävarmuus EU:n kasaamista maitojauhevarastoista polkee hintaa.

    Koko vuonna 2017 ruuan hinta nousi verrattuna edelliseen vuoteen ja indeksi saavutti korkeimmat lukemansa sitten vuoden 2014.

    Vuosi kuitenkin päättyi luisuun maidon lisäksi kasviöljyillä, sokerilla ja lihalla. Vilja pysyi suhteellisen vakaana, vehnän hinta maailmalla laski joulukuussa, mutta maissi ja riisi kallistuivat.

    Maitotuotteiden hinnat laskivat joulukuussa FAO:n mukaan kuukaudessa lähes 10 prosenttia. Se on suurin pudotus sitten elokuun 2014.

    Vientimarkkinoille on maitoa tyrkyllä, mutta kysyntä on hillittyä.

    EU:lla on viime vuosien ylituotannon ja hintakriisin aikana tehtyjen interventio-ostojen takia yli 370 000 tonnin rasvattoman maitojauheen varastot.

    EU:ssa rasvattoman maitojauheen hinta on nyt tammikuussa alimmillaan 17 vuoteen.

    Voin hinta oli tammikuuhun mennessä laskenut 30 prosenttia syyskuun hintahuipusta. Hinta on nyt 4,53 euroa kilolta, alin sitten viime toukokuun.

    Vaikka joulukuu oli maitotuotteille karu, koko vuosi 2017 oli keskimäärin selvästi vuotta 2016 parempi. Voin hinta nousi kesällä ennätyksellisesti.

    Kasviöljyjen hinnat laskivat FAO:n indeksissä Malesian ja Indonesian kohtuullisen vahvan palmuöljytuotannon, mutta heikon vientikysynnän takia.

    Lisäksi Kanadassa ja Australiassa rapsin satoarviot ovat kohonneet.

    Sokerille viime vuosi oli huono. Hinnat laskivat keskimäärin 11 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen.

    Laskun syynä on maailman suurimman sokerintuottajamaan Brasilian jättisato sekä myös Intian ja Thaimaan hyvät sadot.

    Vuodelle 2018 FAO odottaa suurta ylijäämää sokerista.

    Merkittävä vehnän ostajamaa Egypti on suosinut venäläistä viljaa, kertoo Agrimoney.

    Venäjän vuoden 2017 ennätyssadosta on jo viety muihin maihin 21 miljoonaa tonnia vehnää. Kasvua viennissä on yli 30 prosenttia verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan.

    Venäjän viennin arvioidaan jatkuvan vahvana, sillä hinnat Venäjän kotimarkkinalla polkevat paikallaan ja lämmin sää on suosinut merikuljetusten jatkumista.

    35,5 miljoonan tonnin vientiennuste saattaa ylittyä tällä kaudella.

    Ranska palauttaa viljan vientiään viime talven heikoista luvuista takaisin normaalia kohti. Vienti vetää hyvin muihin EU-maihin, sillä viime kesänä Saksassa, Puolassa ja Britanniassa sadon kanssa oli ongelmia.

    Kanauntuvikkoja on Eviran mukaan joulukuussa haudottu kotimaahan 249 000 kappaletta. Arvio tammikuulle on 253 000 untuvikkoa. Kantar TNS Agri on arvioinut kanamäärän pysyvän ensimmäisen vuosipuoliskon alle viime vuoden vastaavan jakson määrien.

    Sipulin markkinatilanne on jatkunut ennallaan, menekki on ollut tasaista. Harmaahometta esiintyy paikoin runsaasti erästä riippuen ja varastomäärä jäi pienemmäksi viime vuoteen verrattuna.

    Sipulin varastot loppuvat keväällä normaalia aikaisemmin suuren laatuhävikin takia, kertoo kasvinviljelyasiamies Mika Virtanen MTK:sta. Nyt sipulia arvioidaan riittävän toukokuun alkuun saakka.

    Porkkanan hintaan on tullut korotus. Menekki on ollut normaalilla tasolla.

    Avomaavihannesten varastointitukea hakeneiden tilastojen mukaan lokakuun varastomäärä oli porkkanalla 18 prosenttia pienempi viime vuoteen verrattuna. Varastot tyhjenevät normaalia aikaisemmin ja riittävyys on tämän hetken arvioiden mukaan huhtikuulle saakka.

    Keräkaalin varastomäärä on normaalitasolla ja laatu on tänä vuonna hyvä. Menekki on ollut tasaisen rauhallista, jopa normaalia hiljaisempaa. Keräkaalin varastot riittävät arviolta toukokuun loppuun saakka, Virtanen kertoo.

    Viime viikolla sipulista sai 70 senttiä kilolta 10 kilon säkissä. Kilo porkkanaa maksaa 66 senttiä ja puolen kilon porkkana­pussi 49 senttiä. Keräkaalista sai 50 senttiä kilolta 15 kilon laatikossa.