Hinnoitteluun toivotaan malttia
Leiramon tila Askolassa Uudellamaalla tuottaa kaaleja 14 hehtaarilla. Pääkasvi on kukkakaali. Kimmo Haimi Kuva: Viestilehtien arkisto”Nyt tarvitaan hinnoitteluun malttia”, sanoo MTK:n kasvinviljelyasiamies Mika Virtanen.
Keräkaalin 20 kilon säkin hinta on nyt noin 50–60 senttiä. Satonäkymien perusteella hintoja ei ole syytä laskea, Virtanen painottaa.
Kaalista on tulevana talvena pula. Sateet ja tulvat ovat tuhonneet paljon kasvustoja, vaikka osalla viljelijöistä kasvustot on hyvässä kunnossa ja niistä korjataan kunnollinen sato.
Keräkaalia viljellään tänä vuonna 10 prosenttia viime vuotta pienemmällä alalla.
”Varastokaalin tilanne näyttää siltä, että kuutioina mitattuna keräkaalia tulee varastoihin noin 30 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna.”
Varastokaalien kerät jäävät pieniksi, koska kesä on ollut viileä. Lämpösummaa olisi kaivattu enemmän ja kaivataan edelleen, Virtanen sanoo.
Viime vuonna suuria 4–5 kilon painoisia kaaleja oli liikaa. Näin suuret kerät sopivat huonosti vähittäiskauppaan, mutta hyvin kaalia jalostavalle teollisuudelle.
Tulevana talvena tilanne on päinvastainen. Vähittäiskauppaan näyttäisi riittävän 2–3 kilon painoisia keriä, mutta teollisuuden käyttöön suuria kaaleja ei ole tarpeeksi.
MAIJA ALA-SIURUA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
