Tuhansille eläinten lopettajille pakollinen koe
Noin 3 000 teurastajaa, poroteurastajaa ja turkiseläinten lopetuksia valvovaa henkilöä joutuu testaamaan lähivuosina taitonsa kokeessa. Vuoden alussa voimaantullut lopetusasetus edellyttää heiltä kelpoisuustodistuksen.Kelpoisuustodistusta ei ole vielä vaadittu, sillä kansallinen lainsäädäntö on myöhässä.
Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee parhaillaan hallituksen esitystä eläinsuojelulain ja rikoslain muuttamisesta, joka annetaan eduskunnalle 4. huhtikuuta.
”Täytyy odottaa, että kansallinen lainsäädäntö tulee kuntoon. Sitten katsotaan koulutuksen aikatauluja”, sanoo ylitarkastaja Tiina-Mari Aro Elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta.
Esityksen mukaan kokeneet työntekijät selviävät kokeella. Jos työkokemusta ei ole tarpeeksi, työntekijä voi saada kelpoisuuden koulutuksen kautta.
Teurastamoissa koe koskee kaikkia eläviä eläimiä käsitteleviä työntekijöitä.
Kaikilta turkiseläinten lopettajilta ei vaadita todistusta – riittää, että henkilö, jolla todistus on, on läsnä ja valvoo lopetusta.
Kokeeseen ja tarvittaessa koulutukseen osallistumisesta voi aiheutua kuluja. Lisäksi kelpoisuustodistus on maksullinen. Hinta asettunee 60 euron paikkeille, kuten keinosiemennysluvankin hinta.
Eläinlääkintöylitarkastaja Susanna Ahlström maa- ja metsätalousministeriöstä arvelee, että kelpoisuustodistusta hakevat etenkin riittävän kokeneet turkistarhaajat.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

