Viljalajikkeen tie pellolle kulkee tutkijoiden tautikentän läpi – "taudinkestävyyden merkitys on koko ajan kasvanut"

Erikoistutkija Marja Jalli tekee viljojen tautikokeita Jokioisilla. Tautikentällä on tuhansia mättäitä, joilta seulotaan tulevia viljalajikkeita. Kuvassa näkyy laikkutautien vaikutusta ohran lehdillä. Kuva: Kari Salonen

Moni Luonnonvarakeskuksen (Luke) viljelykokeista jäljittää tapaa tuottaa hyvä sato: koeasetelmilla selviää, mitkä lajikkeet ja viljelytavat maatiloilla kannattaa ottaa käyttöön.

Parhaaseen pyrkivien viljavainioiden keskellä tautikenttä on aivan omanlainen kokeensa. Tälle pellolle varta vasten halutaan tiettyjä taudinaiheuttajia.

Syy on yksinkertainen: taudinkestävien viljalajikkeiden löytäminen viljelijöiden käyttöön.

"Taudinkestävyys on ominaisuus, jonka merkitys on koko ajan noussut. Tautien satovaikutukset ovat tänä päivänä suurempia kuin esimerkiksi 1980-luvulla", kasvitauteihin erikoistunut tutkija Marja Jalli kertoo.

Tautikentällä on komea nimi mutta maanläheinen toteutus. Peltopalsta Jokioisilla on alle satametrinen.

Lyhyellä palstalla tehokkuus on valttia. Testissä on kerralla noin tuhat jalostusvaiheessa olevaa ehdokasta tuleviksi viljalajikkeiksi. Lajikkeiksi niitä on vielä liian varhaista kutsua, vaan Jalli puhuu genotyypeistä. Niistä vain harva päätyy viljelijöiden pelloille asti.

"Ne ovat sisaruksia, jotka ovat erinäköisiä. Taudinkestävyydestä saatu tieto ohjaa kasvinjalostajia päätöksessä, mitkä genotyypit jatkavat matkaansa lajikkeiksi."

Koska testattavia genotyyppejä on tuhatkunta, niitä ei voida kylvää koneellisesti. Kylvössä istutetaan 20 siementä yhdeksi mättääksi metsänistutuksesta tutulla pottiputkella.

Jokainen mätäs numeroidaan anonyymisti. Tutkijoille selviää vasta tulosten paljastumisen jälkeen, miten hyvin kukin lajike menestyi.

"Testauksen on pakko olla anonyymia. Ennakko-odotukset vaikuttavat tutkijaan yllättävän paljon", Jalli huomauttaa.

Mättäät tartutetaan istutuksen jälkeen. Tänä kesänä tautikentällä testataan punahomeen ja laikkutautien vaikutusta vehnän ja ohran genotyyppeihin.

Laikkutaudit valtaavat kasvien lehdet ja jättävät vähemmän lehtialaa yhteyttämiseen. Silloin kasvi saa vähemmän ravintoa ja tuottaa vähemmän satoa. Tulevia lajikkeita ei voi vielä heinäkuussa julistaa, vaikka osa lehdistä on silmin nähden runnellumpia kuin toiset.

Työ tautikentällä tuottaa tulosta. Lajikkeiden taudinkestävyys on parantunut merkittävien tautien osalta. Syy on yksinkertainen: jalostajat ovat panostaneet asiaan tietoisesti.

Taudinkestävyyden tutkimus on Marja Jallin mukaan työtä, joka ei tule koskaan valmiiksi. Tekijät, jotka lisäävät taudinaiheuttajia, ovat yleistyneet Suomessa. Taudinaiheuttajien evoluutio, ilmasto ja viljelytekniikkakin ovat muuttuneet niille suosiollisiksi.

Näin ollen tautikentälle on tarvetta tulevaisuudessakin.

"Lajikkeen sisällä tarvitaan geenipohja tuo viljelyvarmuutta, kestävyyttä ja muita haluttuja ominaisuuksia", Jalli kertoo.