Terveisiä 1990-luvulta – ”Olen kuullut pahimmillaan tilanteesta, jossa asiakastilaisuudessa naismyyjää on 'vitsillä' painostettu harrastamaan seksiä asiakkaan kanssa myynnin edistämiseksi”
Editoidessani Suomalaisen Maaseudun juttua opiskelijavaihtoon lähteneestä perheenäidistä, heräsin yhtäkkiä ajatukseen; olisinko tilannut juttua, jos kyseessä olisikin perheenisä? Olisinko kiinnostunut perheensä koto-Suomeen jättäneestä isästä, joka lähtee Islantiin tavoittelemaan unelmiaan? Rehellisesti sanottuna, todennäköisesti en.
Sukupuoli ei ole nykyisin enää esteenä esimerkiksi ammatin valinnalle, mutta oleellista on, että voi harjoittaa sitä kokematta tietoisuutta sukupuolestaan häirinnän takia. Kuva: Jarkko SirkiäOlen pettynyt itseeni, sillä kuvittelin ajatusmaailmani olevan ehdottoman tasa-arvoinen. Ei pitäisi olla poikkeuksellista, että perheellinen nainen lähtee kasvattamaan ammattitaitoaan ulkomaille.
Tämä vahvistaa sen, miten pinttyneinä sukupuoliroolit ovat omassakin takaraivossa. Nainen rikkoo edelleen sukupuolten välisiä rajoja, kun ei jääkään kotiin huolehtimaan lapsista.
Toisaalta maatalousalalla on vielä tekemistä sukupuolten välisen tasa-arvon kanssa.
Omistin aikoinaan puolet maatalousyrityksestä. Maatilan töihin kelpasin ja lainapaperiin sai nimensä laittaa, mutta muuten yrityksen toisena osakkaana olin usein kuin ilmaa. Eräänkin kerran toimittaja tuli tekemään paikallislehteen juttua tilasta ja otin hänet pihalla vastaan. Toimittaja haastatteli pelkästään isännän ja juttuun tuli vain hänen nimensä.
Huokaisin helpotuksesta, kun tultiin 2020-luvulle. Ajattelin, että korkeakoulutettuna naisena minua kohdellaan kuin ketä tahansa maatalousalalla työskentelevää. Saan keskittyä työhöni ilman jatkuvaa tietoisuutta sukupuolestani. Kuinka väärässä olinkaan.
Eräällä toimistolla meininki oli kuin 1990-luvulta. Naama virneessä miesoletetut vitsailivat, kuinka taloon on tullut uusi sihteeri. Minulla ei ole sihteerin koulutusta, olisin ollut siihen epäpätevä ja minut palkattiin aivan muuhun tehtävään. Vitsit paljastivat miesten jumittuneen menneisyyteen ja stereotypioihin: sihteerin työ on naisen työtä, sihteerit ovat nuoria naisia, sihteerin työ on ala-arvoisempaa kuin jokin muu. Tässä tapauksessa tarkoituksena oli alentaa ja halventaa.
Vein esihenkilöni kautta heidän tietoonsa, että naisten halventaminen oli ehkä hauskaa vielä 1990-luvulla, mutta tähän päivään se ei enää sovi. Lopputulemana minut leimattiin hankalaksi. Miehet eivät voineet enää vitsailla työpaikalla minun läsnä ollessani.
Myös seksuaalinen häirintä on edelleen arkipäivää. Seksuaalista häirintää on muun muassa vihjailu ja seksuaalisesti värittyneet vitsit, vartaloa tai pukeutumista koskevat puheet ja kysymykset, puhumattakaan fyysisestä koskettelusta.
Olen kuullut pahimmillaan tilanteesta, jossa asiakastilaisuudessa naismyyjää on ”vitsillä” painostettu harrastamaan seksiä asiakkaan kanssa myynnin edistämiseksi.
Töitä tasa-arvon saralla riittää vielä ja sitä saamme hartiavoimin edelleen tehdä. Maailma on muuttumassa ja jossain vaiheessa ehkä tullaan siihen tilanteeseen, että vaikkapa yksin maata viljelevä nainen ei ole poikkeus vaan sääntö.
Selvää on, että nykyään henkilöillä on yhtäläiset mahdollisuudet unelmiensa tavoitteluun sukupuolesta riippumatta. Kunpa saisimme vielä työrauhan taattua jokaiselle ilman jatkuvaa tietoisuutta sukupuolesta.
Kirjoittaja on Suomalaisen Maaseudun tuottaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



