Pelloille kaivataan sateita
Kasvukausi on tavanomaisessa aikataulussa tai hieman edellä normaalia suurimmassa osassa maata, kertoo tiistaina julkaistu Pro Agrian kasvutilannekatsaus.
Kuivuus alkaa pian hidastaa kasvua Etelä- ja Keski-Suomessa sekä rannikkoalueilla. Mikäli helteinen sää jatkuu pitkään, kasvustojen kehitys heikkenee.
Toukokuun lopun sateet olivat hyvin paikallisia ja jopa liian runsaita osassa Etelä-Suomen rannikkoaluetta, Uuttamaata ja Satakuntaa.
Tällä viikolla säilörehun korjuu alkaa Etelä-Suomessa ja ensi viikolla maan keskiosissa. Juhannusviikolla rehun tekoon päästään Kainuuta ja Lappia myöten.
Säilörehusato on määrältään hyvä suuressa osassa maata. Ainoastaan Hämeessä, Savossa ja Etelä-Pohjanmaalla sen arvioidaan jäävän heikoksi.
Laadultaan säilörehusadosta ennakoidaan normaalia tai jopa normaalia parempaa. Ainoastaan osassa Pohjois-Savoa laatu saattaa jäädä heikoksi.
Myös kuivaheinä alkaa olla valmista korjattavaksi. Kahden viikon kuluessa heinäpelloille päästään Etelä- ja Keski-Suomessa. Muualla maassa heinäsatoa aletaan korjata juhannuksen jälkeen.
Syysvehnä ja ruis ovat kasvaneet tyydyttävästi suuressa osassa maata. Syysvehnä on korrenkasvuvaiheessa, ja suotuisimmilla alueilla ruis on tulossa tähkälle.
Osassa maata kasvustot ovat olleet paljon tavanomaista heikompia, joten niitä on rikottu ja tilalle on kylvetty kevätviljoja.
Rikkakasvit ovat riesana Etelä-Suomen rannikkoalueen, Uudenmaan, Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon syysviljapelloilla, mutta kasvitauteja ja tuholaisia ei juuri ole tarvinnut torjua.
Kainuussa ja Lapissa kylvetään viimeisiä kevätviljoja. Muualla maassa kevätviljat ovat orastuneet tyydyttävästi tai jopa hyvin.
Etelä-Suomessa kuivuus on hidastanut viimeisinä kylvettyjen peltojen orastumista.
Rikkakasvit eivät ole haitanneet kevätviljojen kasvua eikä tauteja tai tuholaisia ole tarvinnut torjua kuin satunnaisesti.
Kevätrypsi saatiin kylvettyä viime viikolla.
Etelä-Suomen rannikkoalueella, Varsinais-Suomessa ja Kymenlaaksossa taimettuminen on ollut tavanomaista heikompaa, mutta vastaavasti parempaa Hämeessä, Etelä-Savossa, Keski-Suomessa ja Pohjanmaan rannikkoalueella.
Rypsipelloilla ei ole erityisiä rikkakasvi-, kasvitauti- tai tuholaisongelmia, mutta kasvustoissa on paikoitellen havaittu kirppoja, rapsikuoriaisia ja kaalikoita.
Sokerijuurikaskasvustot ovat taimettuneet tyydyttävästi.
MAIJA ALA-SIURUA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
