Lähes puolet EU:sta luokiteltu nitraattiherkäksi alueeksi
Lähes 50 prosenttia EU:n maapinta-alasta on määritelty nitraattidirektiivin mukaiseksi nitraattiherkäksi alueeksi, asiantuntija Airi Kulmala MTK:sta kertoo.
Euroopan tuottajien järjestö Copa-Gogeca selvitti nitraattidirektiivin toimeenpanoa eri maissa 2013–2014 tekemällään kyselyllä. Kulmala on laatinut vastauksista yhteenvetoraportin.
Suomalaisviljelijöistä tuntuu usein, ettei direktiivi koske muissa maissa kuin pieniä alueita, Kulmala toteaa.
Oheinen kartta kuitenkin kertoo, että sen piirissä on kaikkiaan 46,7 prosenttia EU:n maa-alasta.
Suomessa koko maa on määritelty nitraattiherkäksi. Samoin on toimittu yhdeksässä muussa maassa.
Lisäksi kokonaan nitraattiherkiksi on määritelty joitakin itsehallinnollisia alueita, kuten Flanderi Belgiassa sekä Pohjois-Irlanti.
Puola loistaa kartassa melko valkoisena alueena, mutta EU on vaatinut sitä kasvattamaan nitraattiherkkää alaansa, Kulmala toteaa.
Ruotsissa nitraattiherkkien alueiden määrä näyttää kartalla vähäiseltä, mutta todellisuudessa ne kattavat kaikki tärkeät viljelyalueet, Kulmala toteaa.
Ruotsissa kasvintuotanto on keskittynyt paljon selkeämmin tietyille alueille kuin Suomessa.
Nitraattidirektiivi määrää, että jokaisen maan on määriteltävä aika, jolloin lannanlevitys on kielletty.
Useimmissa maissa ollaan Suomen linjoilla eli levityskielto alkaa lokakuun puolenvälin–marraskuun puolenvälin paikkeilla, Kulmala kertoo.
Liettuan erikoisuutena on talvilevityskiellon lisänä oleva keskikesän levityskielto tietyille aloille.
Joissakin maissa eri lantalajeille on eri päivämääriä.
”Jos byrokratiaa halutaan välttää, eiköhän ole hyvä, että kaikelle lannalle on yhtenäiset päivämäärät”, Kulmala toteaa.
Direktiivi velvoittaa maat määrittelemään, miten lantaa saa levittää jyrkille rinteille ja vesistöjen läheisyyteen.
Toteutustavoissa on maiden välillä suuria eroja, Kulmala toteaa.
”Lisäksi jotkut määrittelevät kaltevuuden prosentteina, toiset asteina.”
Esimerkiksi Saksassa levitysetäisyys vesistöön riippuu levitysvälineestä. Tarkkuuslevittimellä saa mennä lähemmäs vesistöä kuin tavallisella.
Nitraattidirektiivi kieltää lannan levityksen lumipeitteiseen, jäätyneeseen tai veden kyllästämään maahan. Useimmissa maissa lause on otettu lähes sellaisenaan kansalliseen säädökseen.
Joissakin maissa lumelle on määritelty senttiraja.
Kulmalan mukaan erikoisin määräys on Pohjois-Irlannissa: Mitään lannoitteita ei saa levittää, jos kahden vuorokauden kuluessa on ennustettu voimakasta sadetta.
”Miten tätä valvotaan? Miten tarkistetaan, minkä ennusteen viljelijä on sattunut kuulemaan”, Kulmala ihmettelee.
Levitysvälineistä säädetään tarkkaan esimerkiksi Saksassa. Siellä ei saa käyttää hajalevityslaitteita, jotka heittävät lietteen ylöspäin.
Kulmala toteaa, että säädöksessä on ajatusta. ”Mitä kauemmin lanta on ilmassa, sitä enemmän siitä haihtuu ammoniakkia ilmaan.”
Hajalevityslaitteet poistuvat hänen mukaansa pikku hiljaa luontaisesti Suomessakin. ”Kauppiaat ovat kertoneet, että uutta levitintä hankkivat valitsevat letku- tai sijoittavan levittimen.”
Nitraattidirektiivi määrää, että lannan typpeä ei saa käyttää enempää kuin 170 kiloa hehtaarille vuodessa.
Tähän määrään jotkut maat ovat hakeneet EU:lta poikkeusta. Käytännössä poikkeusta hyödyntävät maat ja tilat joutuvat noudattamaan erittäin tiukkoja käyttösääntöjä, Kulmala kertoo
Lannan ravinteet lasketaan joissakin maissa analyysin mukaan, toisissa taulukkoarvojen perusteella.
Suomessakin pohditaan parhaillaan lannan ravinnetaulukkojen laadintaa ja käyttöönottoa.
Lantavarastojen pitää Suomessa riittää vuodeksi. Eri maissa vaadittava varastokoko vaihtelee laajasti.
”On luonnollista, että maissa, joissa eläimet ovat lähes koko vuoden ulkona, tarvitaan pienemmät varastot.”
Meillä lantavarastojen kokovaatimuksiin on tulossa eläinkohtaisia tarkennuksia. ”Tavoitteena on, ettei tarvitsisi rakentaa tyhjilleen jääviä varastoja, mutta kuitenkin riittävän suuria todellisen tarpeen mukaan.”
Suomalaisviljelijät saavat ympäristötukea talviaikaisesta kasvipeitteisyydestä.
Joissakin muissa maissa kasvipeitteisyys on pakollista: esimerkiksi eteläisimmässä Ruotsissa kasvipeitteisenä pitää olla 60 ja vähän pohjoisempana 50 prosenttia alasta.
Tanskassa on pakollinen kerääjäkasviala, 10 prosenttia kasvinviljelytiloilla ja 14 kotieläintiloilla.
Nitraattidirektiiviin liittyvä byrokratia näyttää monessa EU-maassa olevan raskasta, Kulmala kiteyttää. Siitä myös valitetaan useassa maassa.
Monessa muussakin maassa kuin Suomessa viljelijät kokevat lannanlevityksen kiinteät päivämäärärajat ongelmaksi, koska vuodet eroavat toisistaan.
Monet myös kritisoivat tiukkoja ravinnerajoja. ”Kysytään, miten alas voidaan mennä ilman, että sadot ja tilan kannattavuus kärsivät.”
SATU LEHTONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
