Tulevaisuuden kyläkauppa on palveluiden monitoimitalo
Lauantaina vietetään valtakunnallista Kyläkauppapäivää 300:ssa maaseudun ja haja-asutusalueen myymälässä. Kyläkauppahankkeessa selvitetään lähipalveluiden tulevia malleja haja-asutusalueille ja pieniin taajamiin.Kaupan lähipalveluiden merkitys korostuu lähikauppiaiden mielestä maaseudulla, kun edessä on niin kuntauudistus kuin väestön ikääntyminen.
Pakettilogistiikan kehityksen myötä haja-asutusalueille voidaan kuljettaa tehokkaasti pieniäkin määriä erikoistuotteita. Tulevaisuuden visiossa kyläkauppa on sen ansiosta turvallinen kaikkien lääkkeiden jakelupiste ja vastuullinen välittäjä laajemmalle valikoimalla alkoholijuomia. Maaseudun tarpeet voidaan huomioida myös kehitettäessä kansallista rahapelitoimintaaja esimerkiksi kirjastopalveluita.
Kauppiaita edustava Päivittäistavarakauppa ry on Turun ja Jyväskylän yliopistojen kanssa aloittanut kehittämishankkeen, jossa selvitetään eri toimintamalleja lähikauppojen palveluvalikoimaksi.
Ennakkoluuloton ajattelu sekä yksityisten ja julkisten toimijoiden yhteistyö on välttämätöntä uusien toimintamallien löytämiseksi. Vanhoihin ajattelutapoihin ei kyläkauppojen kohdalla voida takertua, Kyläkauppahankkeen projektipäällikkö Ilkka Nieminen Päivittäistavarakauppa ry:stä toteaa.
”Vain siten voimme turvata haja-asutusalueiden palvelut myös tulevaisuuden Suomessa.”
Ensi vuoden loppuun jatkuvassa hankkeessa ovat mukana Itella Posti, Kuntaliitto, Matkahuolto, Alko, Raha-automaattiyhdistys (RAY), Veikkaus ja Yliopiston Apteekki.
Kyläkauppahanketta rahoittaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma, jonka rahoituksesta osa on EU:n ja loput kansallisista varoista. Hankkeen verkkosivut avautuvat lähipäivinä osoitteessa www.jyu.fi/kylakauppa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

