Säästä energiaa: Aja oikein, säädä ja eristä
Maatilojen energiatehokkuutta voidaan parantaa monilla yksinkertaisilla keinoilla, kuten työkoneiden säädöllä, oikealla traktorin ajotavalla ja kuivurin eristämisellä, sanoo Jukka Ahokas Helsingin yliopiston maataloustieteiden laitokselta.
Maatalous tarvitsee nykyisellään paljon fossiilista energiaa. Eniten sitä käytetään lannoitteiden valmistukseen, toiseksi eniten työkoneiden käyttövoimaksi ja sadon kuivatukseen.
Maatalouden osuus Suomen energiankulutuksesta on vain 2–3 prosenttia. Tilakohtaisesti säästötoimilla voi kuitenkin olla suuri merkitys talouteen.
Maatiloilla olisi myös hyviä mahdollisuuksia siirtyä uusiutuvan energian käyttöön ja myyntiin, Ahokas sanoo. MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
