Emakkosikalassa huutaahyytävä hiljaisuus
Pasi Leino Teija Ketola tekee edelleen surutyötä sikalan lopettamisen takia. Kuva: Viestilehtien arkistoPAIMIO (MT)
Paksuilla hämähäkinverkoilla emakkosikalan karsinoissa, seinillä ja kahvoissa on karua kerrottavaa. Niiden kertomuksen vahvistaa toimiston pysähtynyt seinäkello.
Tuotanto on paimiolaisella sikatilalla käytännössä lopetettu. Tulevaisuutta ei enää ole.
Vielä pari vuotta sitten ruokaansa odottavat siat kiljuivat tervehdystään sikalaan astuneelle sianlihantuottajalle Teija Ketolalle. Nyt vastassa on enää hyytävä hiljaisuus.
Ketola kertoo, ettei ole käynyt koko rakennuksessa sen jälkeen, kun viimeiset eläimet sieltä lähtivät.
”En ole pystynyt. Niin pahalta tämä kaikki tuntuu”, hän kertoo. ”Ja tuntuu yhä edelleen.”
”Rakastin tätä työtä, mutta jatkaminen kävi mahdottomaksi. Se oli ainoa keino pitää sikala pystyssä, että isäntä lähti tilan ulkopuolelle töihin. Hänen työllään rahoitimme tuotannon.”
Toinen Ketolan pojista olisi vielä pari vuotta sitten ollut kiinnostunut jatkamaan tilaa vanhempiensa jälkeen.
”Kuka haluaa antaa tällaisen kuorman lapsensa kannettavaksi? Aivan ilmaiseksikaan tilaa ei voi antaa eteenpäin, ja isojen velkojen maksuun tilan tuotto ei ikinä riitä.”
Poika oli teettänyt sukupolvenvaihdosta varten laskelmat, jotka osoittivat tilanteen vakavuuden.
”Rahoittaakseen emakoiden pitämisen hänen olisi pitänyt käydä vuorotyössä. Silti olisi tehnyt tiukkaa.”
Kaiken päälle olisi tullut vielä hallinnon tuomat lisälaskut: vuoden 2013 sikojen hyvinvointiasetuksen tiukkenevat määräykset pakollisine investointeineen, ja vuoden 2014 tukipolitiikkauudistus.
”Miten voi edes laskea kannattavuutta, kun ei tiedä lainkaan, millaisia tukia tuotannolle maksetaan kahden vuoden päästä!”
Ketola lataa lukuja pöytään.
”Porsas maksaa 70 euroa plus alv. Sitä pitää ruokkia rehulla, joka maksaa jo yli 200 euroa tonnilta. Päälle tulee tiiviste, joka on kallistunut valtavasti.”
Kun siat ovat lähteneet teurastamoon, tuottajan tilille tulee 1,40 euroa kilolta.
”Ja kun menen viikon päästä kauppaan, sama liha maksaa palvattuna 18 euroa kilolta – tarjouksessa! Kyllä siinä jotkut vetävät todella häikäilemättömästi välistä.”
Viime päivinä sikatilojen painajaista on yritetty sysätä vähittäiskaupan niskaan. Ketola ei kiistä, etteikö sekin olisi tilanteeseen osasyyllinen.
Ketolan mielestä teurastamoita ei kuitenkaan pidä päästää liian helpolla.
”Teurastamo on ollut tuottajille hyvin epäluotettava kumppani. Esimerkiksi julkisuuteen kerrotut ostohinnat eivät ole pitäneet paikkaansa kuin osittain. Kun toimitin teurastamoon 50 lihasikaa, minulle maksettiin luvattu hinta vain yhdestä. Kaikkien muiden ostohintaa oli nipistetty, ja hintahaitari oli todella suuri.”
Kaupan ja teollisuuden neuvottelukäytäntökin saa Ketolalta kyytiä.
”Miten tuotantokustannukset voisivat siirtyä ketjussa eteenpäin, kun tuottajilla ei ole mitään roolia neuvotteluissa?” hän kysyy.
Osasyy on Ketolan mukaan myös hallinnossa. Hänen mukaansa viranomaiset vain voivottelevat ja levittelevät käsiään, kun tukipolitiikkaan ja kotimaiseen byrokratiaan yritetään saada kohtuullisuutta.
”Nykyinen politiikka ohjaa tukieurotkin kokonaan ketjussa ylempänä olevien taskuihin. Kyllä tuotantopanosten myyjät ja lihasian ostaja tietävät ihan täsmälleen, montako euroa viljelijä tukea saa. Kyllä se hintoihin siirretään.”
Omalta osaltaan Ketola on raskaan ratkaisunsa tehnyt. Hän tietää, ettei paluuta vanhaan enää ole.
Hän suree nyt ennen muuta kaikkien niiden viljelijöiden puolesta, jotka investointeihin otettu valtava velka pakottaa jatkamaan.
”Meidän onnemme on se, ettei meidän tilalla ole tehty niin raskaita investointeja kuin monilla muilla tiloilla.”
Siitä huolimatta Ketolallakin on ”sikalan seiniä” yhä maksamatta.
”Niitä velkoja me nyt maksamme isännän palkalla.”
JUHANI REKU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
