Hukkakaurat hyvämerkitä nyt muistiin
Hukkakauran seurantaa on edelleen syytä jatkaa, muistuttaa tarkastaja Jari Poikulainen Elintarviketurvallisuusviraston (Evira) siementarkastusyksiköstä.
Monin paikoin kitkeminen on myöhäistä, sillä siemenet ovat jo saattaneet varista. Varsinkin aikaisimmissa kylvöissä siemen on jo maassa.
Se ei kuitenkaan poista tarkkailun merkitystä, Poikulainen korostaa.
”Varsinkin uudet esiintymät kannattaa merkitä nyt viljelykarttoihin. Sillä tavalla ne säilyvät muistissa ja ruiskutuksen pystyy kohdistamaan oikeisiin paikkoihin ensi vuonna. Jos esiintymiä ei ole merkitty mihinkään, ei niitä ensi kesänä enää muista.”
Poikulaisen mukaan tämä kasvukausi osoitti jälleen sen, ettei hukkakauran kitkennässä ole syytä aikailla.
”Viime viikolla hukkakaurat olivat vielä vihreitä, ja tällä viikolla ne olivat siemenensä varistaneet.”
Hän kertoo käyneensä tälläkin viikolla lohkoilla, joissa isoille hukkakaurapesäkkeille ei tänä vuonna ole enää mitään tehtävissä. ”Jäljellä oli enää tyhjiä röyhyjä.”
JUHANI REKU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
