Stubb: Kriisi rajattava ja apua Kreikkaan
Sunnuntainen kansaäänestys Kreikassa määrittää pitkälti, miten Kreikan kriisi vaikuttaa ja miten siinä edetään.
Alexander Stubb ei näe Kreikan kriisillä välittömiä vaikutuksia Suomeen, jos tilanne saadaan EU:ssa rajattua. Kuva: Kari SalonenValtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) painottaa, että Kreikan tilanteessa on nyt tärkeää auttaa maan kansalaisia sekä estää kriisin leviäminen muualle.
"Kreikka ei tule pärjäämään ilman ulkopuolista apua", Stubb painottaa.
Hän kuitenkin tuo myös esiin, että Suomessa noudatetaan hallitusohjelmaan kirjattua kohtaa vastuiden määrästä, eikä niitä olla kasvattamassa eurokriisin hoidossa.
Myös pääministeri Juha Sipilä (kesk.) korosti vakauden säilyttämisen tärkeyttä EU:ssa.
Kansanäänestys vaikuttaa tulevaan
Kreikan tilanteen kannalta merkittävä päivä on tulevana sunnuntaina, jolloin kansalaiset äänestävät lainaehdoista.
Kreikan hallitus on kannustanut kansalaisia äänestämään sitä vastaan.
Sipilän mukaan ennen äänestyksen tulosta on vaikea vastata esimerkiksi kysymykseen siitä, saako Suomi rahansa takaisin Kreikasta.
Stubb arvioio, että kielteisellä päätöksellä ei olisi Suomeen välittömiä vaikutuksia, mutta pidemmän aikavälin vaikutukset voisivat heijastua myös Suomen talouskasvuun.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
