Suomessa on muutama mehiläisiä keinosiementävä henkilö – Puola on siemennyksen suurvalta

Kari Pirhonen keinosiementämässä. Laitekokonaisuuden tärkeimmät osat ovat mikroskooppi, johon on liitetty led-valot, Pirhosen itse suunnittelema ja tekemä keinosiemennyslaite, hiilidioksidipullo ja vaihtovirtamuuntaja. Kuva: Jaana Kankaanpää

Puolitoistamillinen lasikapillaari imaisee siemennesteen talteen. Siemennestettä tulee kerätä 8–10 mikrolitraa. Yhdestä kuhnurista saa noin yhden mikrolitran. Kuva: Jaana Kankaanpää

Kuhnureita puristetaan ensin keski- ja sitten takaruumiista, jolloin sperman pitäisi purskahtaa ulos. Jos näin ei käy, tarvitaan vielä lisäksi sähköisku vaihtovirtamuuntajalla. Kuva: Jaana Kankaanpää

Kuhnureita pidetään operaation ajan pienessä häkissä. Häkin pohjassa olevasta reiästä Pirhonen ottaa niitä yksitellen käsittelyyn. Kuva: Jaana Kankaanpää

Kari Pirhonen tekee kesäisin mehiläisten keinosiemennyksiä mehiläistarhoille. Maanantaina hän tuli keinosiementämään mehiläistarhaaja Timo Paalasen mehiläisiä Mäntsälään.

Paalasella on yksi mehiläiskanta, jossa on enää vähän yksilöitä jäljellä. Hän haluaa säilyttää kannan, ja on siksi kutsunut Pirhosen paikalle.

"Jalostuksesta tässä on kyse. Parittelua ei saa muuten kontrolloitua kuin pitämällä niitä alueella, jolla ei ole 10 kilometrin säteellä kuhnureita, tai sitten keinosiementämällä", Pirhonen kertoo.

Pirhonen on itsekin toiminut mehiläistarhaajana. Hän siirsi kolme vuotta sitten tarhat vanhimman poikansa omistukseen, mutta on yhä aktiivisesti mukana touhussa. Pesiä on 50.

Mehiläisten keinosiemennys ei ole tuottoisaa bisnestä. "Teen tätä ihan vain harrastuksena", Pirhonen kertoo.

Yleinen harrastus ei ole. Suomessa on vain muutama mehiläisten keinosiemennystä tekevä henkilö. Puola on keinosiemennyksen suurvalta, ja sieltä on käynyt kouluttajia Suomessakin asti.

Aluksi kuhnurit pitää hakea mehiläistarhasta. Jos materiaali on hyvää, 15 kuhnuriakin voi riittää. Yleensä niitä tarvitaan kuitenkin huomattavasti enemmän. Kuhnurit laitetaan pieniin häkkeihin, joista siementäjä ottaa niitä yksitellen käsittelyyn. Kuhnureita puristetaan, jolloin spermaa pitäisi purskahtaa ulos. Tämän jälkeen kuhnuri laitetaan mikroskoopin alle ja sperma imaistaan pienellä lasikapillaarilla talteen.

Kun Pirhonen on saanut kerättyä 9 mikrolitraa siemennestettä, on itse keinosiemennyksen vuoro. Mikroskoopin vieressä on tässä vaiheessa keko kuolleita kuhnureita. Kuhnurit kun kuolevat pariuduttuaan, niin keinosiemennyksessä kuin luonnossakin.

Mehiläisemoja tarvitaan huomattavasti vähemmän. Emo otetaan niille tarkoitetusta häkistä ulos, nukutetaan hiilidioksidilla, laitetaan kiinni keinosiemennyslaitteeseen ja ruiskutetaan sperma emon sisään.

Onnistunut keinosiemennys vaatii, että moni asia menee oikein. Ensinnäkin ruisku pitää laittaa juuri oikeassa asennossa emon sisään, kuhnureita tulee olla riittävästi ja niiden pitää olla riittävän vanhoja.

"Emo munii yleensä viikon kuluttua siemennyksestä. Keinosiemennyksessä muninta voi toisinaan kuitenkin alkaa myöhässä, mutta syytä tähän ei tiedetä. Paljon on vielä sellaista, mitä pitäisi tutkia ja selvittää," Pirhonen pohtii.

"Joskus kuulee sanottavan, että keinosiemennetyt olisivat huonompia. Omien kokemusteni mukaan keinosiemennetyt emot ovat kuitenkin olleet hyvin elinvoimaisia. Tärkeää on taata populaation monimuotoisuus."