Koronavirus nostaa suomalaisen ruuantuotannon merkityksen esiin – kanojen parissa kasvanut Sanna Muurama tietää olevansa alalla, jossa pärjäävät enää vain moniosaajat

Lohmann LSL-munijakanojen touhujen katselu muistuttaa Munakunnan hallituksen puheenjohtaja Sanna Muuramaa vaikeuksienkin keskellä, mikä elämässä on oleellista. ”Toivon, että kuka eläimen hoitotyön tekee, oikeasti tykkää niistä eläimistä. Silloin hoito on laadukasta.” Kuva: Sanne Katainen

Uuteen kotiinsa päässyt lintu tarkkailee tyyriin oloisena maailmaa sylistä käsin. Kana kesyyntyy ihmeen hyvin, sanoo Sanna Muurama. Siivekkäät ovat olleet hänen elämänsä punainen lanka lapsesta saakka.

Muurama on toimitusjohtajana kahdessa yrityksessä, LSK Poultryssa ja Saariston Siipikarja Oy:ssä, joiden päätoimiala on tuoda kanoja Suomeen ja kasvattaa niitä myytäväksi tiloille.

Hänen tuorein tittelinsä on Munakunnan hallituksen puheenjohtaja. Lintujen lisäksi monessa vastuutehtävässä leivottua naista kiehtovat ihmiset, joita alalla tapaa.

Siipikarja-alalla on kekseliäitä ja vahvoja persoonia. Mitä vaativammaksi ala on muuttunut, sitä enemmän tekijöiksi on jäänyt moniosaajia, hän pohtii. Yleistyvissä lattiakanaloissa on enemmän tekniikkaa kuin virikekanaloissa.

”Pitää osata perusteet ainakin kone-, sähkö- ja putkitöistä, jotta voi tehdä pienet remontit itse.” Monet tekevät sivutoimisesti esimerkiksi koneurakointia tai asennustöitä.

Kanojen kanssa ollaan oleellisen äärellä, Muurama uskoo.

Koronaviruksen huojuttaessa maailmantaloutta omavaraisuus ja ruuantuotannon merkitys ovat nousseet jälleen kirkkaammin pinnalle. Pelko ruuan loppumisesta näkyy kauppojen tyhjenevillä hyllyillä.

”Meillä on tärkeä ammatti. Ruoka on kaikille elinehto. Välillä tuntuu, että meidän ammatti on niin tärkeä, että meitä halutaan painaa alas.”

Kuten monet jatkajat, Muurama oli nuorempana varma, että tilaa hän ei ainakaan ryhdy pitämään.

Isä oli mukana tuomassa ensimmäisiä Lohmann-isovanhempaisuntuvikkoja Saksasta Suomeen. Tyttären mieli haikaili maailmalle, pois kotipesän pölyistä.

Elämä päätti toisin. Isä menehtyi yllättäen nuorena. Tyttären opinnot Turun kauppa­korkeakoulussa olivat loppusuoralla. Hän palasi kotiin auttelemaan äitiään tilan töissä puolisonsa kanssa. Työ oli tuttua: Muurama oli kulkenut mukana tilan töissä aina.

Vuonna 1995 perustettiin Saariston Siipikarja Oy. Yrittäjän tie on tuntunut oikealta. ”Olen huomannut, että työ valitsee, kehen se tarttuu.

Kotimaataan ei siipikarja-­alan ihmisen tarvitse maailmalla kainostella. Lintujen tautitilanne on Suomessa kadehdittavan hyvä.

Monien on sitä vaikea edes uskoa. Ihmettelyä on uran aikana riittänyt: Suomi muka salmonellavapaa! Muissa maissa on epäilty, että näytteitä Suomessa otetaan liian paljon tai vähän tai vääristä paikoista.

”Kuuntelin sitä vuosikaudet. Tilanne rupesi muuttumaan, kun Saksassa tehtiin tiloilla kartoitus, jossa noin 30 prosenttia pölynäytteistä sisälsi salmonellaa. Suomessa tehtiin sama koe ja tulos oli lähes nolla.”

Kun on hyvä tilanne, on myös paljon menetettävää. ”Toivon, että Suomessa osattaisiin arvostaa sitä hyvää, mitä meillä on.”

Persoonalliset ihmiset ovat tuoneet alan lähelle sydäntä. Yhden heistä hän tapasi jo vuonna 1988.

Muurama oli tuolloin lukion toisella luokalla ja matkusti kuukaudeksi Lohmannin pää­geneetikon, Dr. Dietmar Flockin, oppiin. Kun suomalaistyttö hyppäsi junasta, tohtori ilmoitti ensimmäiseksi, että tänään puhutaan englantia – mutta huomisaamusta alkaen vain saksaa.

”Olin kuukauden hiljaa, mutta opin ymmärtämään saksaa.”

Nuorta naista hämmästytti, kuinka niin oppinut ja arvostettu henkilö saattoi olla niin tavallinen. Tullessaan töistä kotiin Flock istahti olohuoneen nojatuoliin, nosti jalat rahille ja puhui kaikkien kanssa tuttu pilke silmäkulmassaan. ”Hän oli aina samanlainen, oli töissä tai kotona.”

Kuukausi Dr Flockin opissa vaikutti siihen, että Muurama on tuntenut olonsa kotoisaksi kansainvälisen LSK Poultryn toimitusjohtajana.

Kansainvälistä on myös koti­tilalla. Saariston Siipikarjan kaikki työntekijät ovat ukrainalaisia. Tällä hetkellä heitä on viisi. Monet ovat olleet tullessaan kanojen suhteen täysiä ummikkoja. Heistä on koulutettu eläinkuljettajia, siipikarjan- sekä siitos­kananhoitajia.

Ilman ei pyörisi – ei tila eikä Suomen maatalous, Muurama pohtii. Tuottajahinnat ovat matalat, mikä näkyy palkoissa. Naantalin Rymättylä on yrittäjätiheää seutua: reilun 2 100 asukkaan entisessä kunnassa toimii noin 150 yritystä. Työvoiman löytäminen on täällä tiukassa.

Laitilassa ja Humppilassa koti­maisen työvoiman saannissa ei sen sijaan ole ollut ongelmaa.

Työluvan jättämiseen pitää varata aika ja aikoja on huonosti saatavilla. ”Eräs työntekijä joutui ajamaan Ouluun saadakseen hakemuksen jätettyä.”

Työsuojelutarkastus tehdään rutiinitarkastuksena muutaman vuoden välein. Tällä hetkellä yksi kotimaassa käynyt työntekijöistä on karanteenissa koronavirukselta suojautumisen takia.

Viime aikoina kananmunantuottajien näkymiä on myllertänyt virikehäkeistä luopuminen. Muutos on ollut jyrkempi, kuin alalla on osattu odottaa.

Virikehäkit tulivat pakollisiksi vuonna 2012. Tilat investoivat, sillä virikehäkkien piti olla eläinten hyvinvoinnin paremmin takaavaa tulevaisuutta. Kunnes ne eivät enää olleetkaan. Nyt moni tila on jälleen ison päätöksen edessä.

Muutos tulee kalliiksi ja osalla on vielä virikehäkeistäkin velkaa. ”Täytyy sanoa, että tuottajien puolesta tulee tosi surku. Heitä kohtaan tätä ei ole hoidettu hyvin vaan hyvin huonosti.”

Muurama toivoo, että erikokoiset tilat säilyisivät Suomessa. Muutos tehdään kaupan päätös edellä, hän pohtii. Iso osa myydyistä munista on yhä virikemunia.

Muutoksessa on muitakin kysymysmerkkejä. Kumpi on tärkeämpi, kanan hyvinvointi vai hiilijalanjälki, Muurama kysyy. Lattiakanalan päästöt ovat suuremmat, pääasiassa koska lattiakanalaa pitää pehkun takia lämmittää. Virikekanalassa niin ei tarvitse tehdä. ”Ajatellaanko viiden vuoden päästä, että lattiakanaloiden hiilijalanjälki on liian iso?”

Verrattuna moniin muihin aloihin maataloudessa kestää kauan, että muutoksiin laitetut rahat maksavat itsensä takaisin. ”Jatkuvat muutokset vähentävät tuottajien luottamusta lähteä taas investoimaan uuteen tuotantoon.”

Kanojen katselu keventää mieltä. Kun kanat ovat aamulla munineet, ne tulevat pesästä pois ja valloittavat lattian. Se on Muuramalle sydäntälämmittävä hetki. ”Ne kylpevät kaikki ihan mattona, eikä paljon muuta näy kuin silmät. Kana on pörhöllään ja täynnä pehkua. Se potkii itseään kyljellään pitkin lattiaa.”

Onneen riittää, kun kanalassa on kaikki hyvin.

”Koronavirus on osoittanut, kuinka heikko ja herkkä talousjärjestelmämme on suhteessa kulutuksen maksimointiin. Paljon vähemmällä kulutuksella tultaisiin toimeen. Ei tarvita paljon muuta kuin hyvää ja terveellistä ruokaa riittävästi, lämmintä ja katto pään päälle.”