Suomessa kasviproteiinien kulutus kasvaa vauhdilla, mutta samalla on noussut myös niihin kielteisesti suhtautuvien osuus
Myös Ruotsissa kyseenalaistava suhtautuminen kasvissyöntiin näyttää kasvavan.
Kasviproteiinituotteiden käytön hidasteiksi mainitaan muun muassa hinta ja tuotteen outous – tuotteita ei osata valmistaa eikä opetteluun ole aikaa tai riittävää kiinnostusta. Kuva: Johannes TervoSekä kasvisruokien suosio että niihin nuivasti suhtautuminen ovat viime vuosina kasvaneet, kehitysjohtaja Antti Isokangas kuluttaja- ja markkinatutkimusta tekevästä Makery Oy:stä kertoi keskiviikkona.
Isokangas puhui Luonnonvarakeskuksen Uutta kotimaisista kasviproteiineista -seminaarissa Helsingissä.
Kasviproteiinituotteiden markkinat kasvavat Euroopassa noin seitsemän prosenttiyksikön vuosivauhtia, Isokangas kertoi. Pääosa kasvusta tulee Länsi-Euroopasta, mutta myös Venäjän suuret kaupungit ovat viennin kannalta kiinnostavia kohteita.
Yleisen markkinatilanteen lisäksi Isokangas kertoi asennetutkimuksesta, johon haastateltiin kuluttajia Suomessa, Ruotsissa, Saksassa ja Britanniassa.
Suomessa kasviproteiinituotteiden kasvuvauhti on vertailumaita nopeampaa. Tarjonta on monipuolinen ja kuluttajat tuntevat tuotteet hyvin. Vertailun vuoksi Isokangas kertoi, että esimerkiksi Britanniassa puolet haastatelluista ei osannut nimetä spontaanisti yhtäkään kasviproteiinituotetta.
Suhtautuminen kasviproteiineihin on entistä polarisoituneempaa. Vaikka meillä kulutus kasvaa nopeasti, Suomessa on suhteessa vertailumaihin myös enemmän niitä, jotka ei kiinnosta edes kokeilla kasviproteiineja.
Isokankaan mukaan "nuivan" suhtautumisen syynä voi olla joko se, että tuotteita on maistettu eikä niistä pidetty, tai esimerkiksi protesti.
Myös Ruotsissa kyseenalaistava suhtautuminen kasvisruokaan näyttää kasvaneen, Isokangas totesi. Samalla kaikkien kasvisruokavalioiden suosio on siellä vähentynyt.
Saksassa kolmannes kuluttajista pitää kasvisruokapäiviä. Osuus on suurempi kuin missään muussa vertailumaassa.
Suomessa kasvisruuasta kiinnostuneiden suurin syy valintoihinsa on eläinten hyvinvointi, Isokangas kertoi. Neljä vuotta sitten se oli vain pienessä sivuosassa.
Myös Saksassa eläinten hyvinvointi nousee yhä tärkeämmäksi asiaksi.
Ruotsissa mainitaan tärkeimpinä tekijöinä terveellisyys, ympäristösyyt ja eläinten hyvinvointi.
Britanniassa kasvisruokaan ohjaavat vastaajien mukaan terveellisyys ja kokeilunhalu. Ympäristön tai eläinten hyvinvoinnin mainitsi alle joka kymmenes.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
