Etelä-Savo mukana EU:n luomukilpailussa: Tiedätkö paljonko maakunnan peltoalasta on luomutuotannossa?
Etelä-Savo on valittu EU:n luomupalkinnon Paras luomualue -sarjan kolmen finalistin joukkoon.Etelä-Savon maakunnan luomutuotanto ja -osaaminen saavat tunnustusta Euroopan mittakaavassa. Etelä-Savo on valittu EU:n luomupalkinnon Paras luomualue -sarjan kolmen finalistin joukkoon.
Etelä-Savolla on luomun kehittämisessä pitkät perinteet. Ensimmäiset luomuviljelijät aloittivat jo 1970-luvun lopulla ja perustivat viljelijöiden ja kuluttajien yhteisen yhdistyksen viemään tuotantotapaa eteenpäin. Luomua on siitä saakka rakennettu yhteistyöllä eteenpäin.
Etelä-Savon luomuosaamisen kehittämistä ovat tukeneet vahvasti myös Etelä-Savon maakuntaohjelmat ja valtakunnalliset että Etelä-Savon alueelliset maaseutuohjelmat sekä ympäristöohjelmat, joissa luomun edistämiseksi on ollut toimenpiteitä ja siten mahdollistettu luomukehittämishankkeet.
Kouvolalaisviljelijä ehdolla parhaaksi luomuviljelijäksi miesten sarjassa.
Luomutuotannon kehittäminen näkyy vahvasti Etelä-Savon alkutuotannossa. Vuonna 2023 luomupeltoa oli 12 400 ha, joka on 18 prosenttia maakunnan peltoalasta.
Suomen keskiarvo on 14 prosenttia. Juvan kunnassa, jossa luomututkimus alkoi, luomupeltojen osuus on peräti 40 prosenttia, mikä osoittaa esimerkin ja aktiivisuuden voiman.
Vuonna 2023 oli luomukotieläintuotantoa 56 tilalla eli 30 prosentilla tiloista, pääasiassa lypsy- ja lihanautoja sekä lampaita.
Samassa kilpailussa palkitaan myös parhaita luomuviljelijöitä. Kouvolassa LuomuMattisen tilaa viljelevä Tommi Hasu on ehdolla miesten sarjassa.
EU:n luomupalkintojen jakajina toimivat yhdessä Euroopan komissio, Euroopan talous- ja sosiaalikomitea (ETSK), Euroopan alueiden komitea (AK), COPA-COGECA ja IFOAM Organics Europe.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









