Katsastuspaikkaa ei valita enää hinnan perusteella
”Vielä viisi vuotta sitten hintaerot katsastusasemien välillä olivat suuremmat kuin nyt. Enää pelkästään hinta ei ratkaise paikan valintaa”, sanoo neljä yksityistä katsastustoimipaikkaa omistavan perheyrityksen toimitusjohtaja Mikko Kovalainen.
Katsastusmies Juhani Haukijärvi tarkastaa autoa K1-Katsastajien Mäntsälän toimipisteessä katsastus Kuva: Kari SalonenYksityisten katsastustoimipaikkojen liiton YKL:n selvityksen mukaan katsastustoimipaikan valintaan vaikuttavat enemmän paikan sijainti sekä palvelu kuin hinta. Samaa mieltä on toimitusjohtaja Mikko Kovalainen .
”Jos määräaikaiskatsastus päästömittauksineen maksaa keskimäärin 50–60 euroa, ei 10 euron hintaero vaikuta. Mutta mitä vanhemmalla autolla ajetaan, sitä todennäköisimmin valitaan mahdollisimman edullinen katsastushinta.”
Kovalaisen perheyrityksellä on kaksi katsastusasemaa Joensuussa, yksi Kuopiossa ja yksi Jyväskylässä. Toiminta alkoi Katsastus Kovalainen -nimisellä katsastusasemalla 1990-luvulla, kun toimiala vapautui yksityisille.
Q-Katsastus -nimellä avattiin ensimmäinen asema Joensuuhun vuonna 2007, Kuopioon vuonna 2009 ja Jyväskylään vuonna 2010.
Yrityksen markkinoille tulo on lisännyt hintakilpailua paikkakunnilla tuntuvasti. Tällä hetkellä esimerkiksi 20 Suomen halvimman katsastustoimipaikan joukossa on 6 joensuulaista katsastajaa.
Pelkästään kilpailun puute ei selitä pienten paikkakuntien korkeita katsastushintoja. Katsastuksen hinnoilla voidaan pelata sitä enemmän mitä suuremmat ovat asemakohtaiset katsastusmäärät, sanoo Kovalainen.
”Kiinteät kulut ovat paljon korkeammat, kun autoja katsastetaan 200–300 kuukaudessa kuin 2 500–3 000 auton kuukausimäärillä.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
