Lypsystä tuli rymättyläläisenlammastilan uusi tukijalka
Katja Sikka on tyytyväinen ahvenanmaanlampaidensa ensimmäiseen lypsykauteen. Maitomäärät ovat pieniä mutta rasva- ja valkuaispitoisuudet korkeat. Maito myös juustoutuu hyvin. Jaana Kankaanpää Kuva: Viestilehtien arkistoNAANTALI (MT)
Pääosa lammastiloista tuottaa lihan lisäksi villaa, taljoja ja maisemanhoitoa. Edellisten lisäksi paimennuskoulutusta ja tutkimuseläimiä tarjoava Sikka Talu -lammastila Naantalin Rymättylässä tarttui viime keväänä myös lypsykoneeseen.
Kesällä lampolan tuoreella lypsyasemalla on käynyt vilske.
Lampaat ovat opetelleet lypsettävinä olemista ja Katja Sikka niiden lypsyä. Hän on tutustunut uuhien maitomääriin, pitoisuuksiin ja yksilöihin.
Lypsettävät ovat ahvenanmaanlampaita, alkuperäisrotua jonka säilyttäminen on Sikalle sydämen asia. Rodun maidontuotannosta ei tiettävästi ole aiempia kokemuksia.
”Haluan monipuolistaa ahvenanmaanlampaan käyttöä. Ideologiaani kuuluu rodun säilyttäminen ja se, että tulo muodostuu monesta pienestä virrasta.”
Maidon litrahinta on laskettu niin, että pioneerityö kannattaa. Liha on edelleen tilan päätuote, mutta toiveissa on, että maito nousee sen rinnalle tasavertaiseksi tulon lähteeksi.
Suurin motivaatio lypsämiseen tulee kuitenkin tilan vaalimasta rodusta.
Kesällä Sikka Talu hankki katraaseen muutaman itäfriisiläisen maitolampaan Ahvenanmaalta. Niitä on tarkoitus risteyttää ahvenanmaanlampaiden kanssa, mutta tuotannon pääpaino säilyy ehdottomasti alkuperäisrodussa.
”Haluan maitorodun kautta oppia lisää ahvenanmaanlampaan lypsyominaisuuksista.”
Itäfriisiläinen maitolammas lypsää päivässä noin pari litraa, ahvenanmaanlammas huomattavasti vähemmän.
Maidon pitoisuudet ovat kummallakin rodulla samaa luokkaa.
Pehmeän maun ja samettisen suutuntuman salaisuus lienee rasvaprosentissa, joka on noin seitsemän.
Valkuaista lampaanmaidossa on runsaat kuusi grammaa sadasta. Maidossa ei ole vuohenmaidolle tyypillistä jälkimakua.
Sikka Talun runsaasta 150 uuhesta noin sata on käynyt kesän aikana lypsypöydällä. Pikku hiljaa niistä on tarkoitus valikoida noin 50 uuhen joukko, joka heruu parhaiten.
Lampaita lypsetään kerran päivässä, kesäkauden ajan. Lypsykausi päättyi viime viikolla, jolloin eläimet heruivat enää muutaman desilitran.
Tavoitteena on puolen litran päivittäinen keskituotos uuhta kohden. Vielä se ei aivan täyty.
Maitoa kertyi kuitenkin runsas tuhat litraa, eli kahdeksan juustoerän verran.
Maidon jalostaa juustoksi Laitilassa sijaitseva Saloniemen juustola, joka hoitaa myös markkinoinnin ja jakelun.
Viidestä litrasta tulee kilo juustoa, joten ensimmäisen kesän satona syntyy yli 200 kiloa varsinaissuomalaista lammasgoudaa.
Kypsytysaika on 3–4 kuukautta, joten juustot ehtivät sopivasti joulumarkkinoille.
Alkusysäys lampaiden lypsämiselle tuli Saloniemen juustolasta.
Kyytön- ja kutunmaitotuotteista tunnettu maatila halusi valikoimaansa kotimaisen lammasjuuston.
”Kuiva-ainetta on puolet enemmän kuin lehmän tai vuohen maidossa, siksi myös juustoa syntyy samasta maitomäärästä tuplasti”, juuston valmistava Riitta Saloniemi kehuu.
”Pieni tuotos ei haittaa, kun tavara on noin tuhtia.”
Tärkeää Saloniemelle oli, että maito lypsetään alkuperäisrodusta ja se on luomua.
”Meillä on Saloniemen kanssa hyvin samanlaiset arvot, mikä on todella tärkeää. Yksinäisessä maataloustyössä on hienoa voida kehittää jotakin yhdessä”, Sikka sanoo.
Yhteistuumin muotoutui myös juuston nimi, Elämäntyö.
”Lampaat ovat sitä minulle ja juusto Saloniemen Riitalle”, Sikka kertoo.
Ensimmäinen lypsykesä oli lampurille raskas mutta antoisa.
”Tarvitsen aina jotain uutta kehitettävää. Nyt tuntuu, että tähän kannattaa panostaa, katsoa ainakin muutama vuosi”, Katja Sikka sanoo.
Hän nostaa hattua tiloille, joiden päätuotantosuunta on maito.
”Maito on mielestäni ylellisyystuote, joka saisi maksaa nykyistä enemmän. Maidontuotantoon sitoutuminen on iso asia.”
TERHI TORIKKA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
