Tuottajan maitotili ei pullistu tukkuhinnan nostosta
Tuottajat eivät hyödy senttiäkään, vaikka Valio nostaa tukkumaidon hintaa 30 prosenttia helmikuun alussa ja kilpailijat todennäköisesti seuraavat.Tuottajahinnan korotuksia ei ole luvassa, mutta ”yritämme sinnitellä nykyisellä hinnalla tämän vuoden”, sanoo toimitusjohtaja Pekka Laaksonen Valiolta.
Kilpailuvirasto puuttui Valion hinnoitteluun joulun alla ja vaati yhtiölle jättimäistä 70 miljoonan euron sakkoa määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä.
Laaksonen katsoo, että viranomaisen määräämästä hintasäännöstelystä kärsii kuluttaja ja viime kädessä myös maidontuottaja.
”Kun tuontimaito syrjäyttää suomalaista, joudumme myymään oman maitomme ulkomaille vielä halvemmilla hinnoilla, mitä olemme saaneet tähän asti kotimaasta.”
Ylijohtaja Timo Mattila Kilpailuvirastosta ei ota kantaa siihen, ovatko Valion toimet oikeansuuntaisia tai riittäviä. Tilannetta seurataan.
Vaihtoehdot ovat vähissä. Meijeriyhtiö voi nostaa tukkuhintaa tai laskea tuottajahintaa.
”Tuottajahintaan emme halunneet kajota”, Laaksonen sanoo.
Kuluttaja tunteen korotukset heti helmikuun alussa kukkarossaan. Tukkuhinta nousee niin paljon, että se tulee ilman muuta näkymään hyllyhinnoissa, sanoo valikoimajohtaja Ilkka Alarotu SOK:sta. Ruokakesko on samoilla linjoilla.
VEIKKO NIITTYMAA
TIINA TAIPALE
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

