Hiehohotellissa ollaan jatkuvasti tarkkana tautien varalta

Päivi ja Tuomo Anttilan hiehohotellissa nuorkarjalla on lokoisat oltavat. Juha Sorri Kuva: Viestilehtien arkisto

Se oli ikimuistoinen päivä. Aamulla meillä

oli 26 lypsävää,

illalla 26 lypsävää

ja 220 hiehoa.

Tarttuva eläintauti on hiehohotellin omistajan pahin painajainen. ”Jos sellainen iskisi tänne, se saattaisi siirtyä sopimustilojen 700 lypsylehmään”, jämsäläinen Tuomo Anttila sanoo.

Siksi yrityksessä ollaan jatkuvasti tarkkana tautien varalta. Mitään ei jätetä sattuman varaan.

Tuomo ja Päivi Anttila ryhtyivät maatalousyrittäjiksi 2006. Pian he ryhtyivät suunnittelemaan 26 lypsävän navetan laajentamista.

Viimeksi piirustuspöydällä oli 170 lehmän navetta, johon liittyi hiehokasvatuksen ulkoistaminen.

Mieluista kasvattajaa ei kuitenkaan löytynyt: sellaista, joka olisi tosissaan keskittynyt nuorkarjan hyvinvointiin.

”Päätimmekin sitten kokeilla, olisiko meistä siihen”, Tuomo Anttila kertoi tiistaina nuorkarjan vuoden avaustilaisuudessa Helsingissä.

300-paikkainen kasvattamo varattiin täyteen saman tien, kun Anttilat esittelivät ideaansa meijerin tuottajakirjeessä.

Rakennus valmistui lokakuussa 2011.

”Se oli ikimuistoinen päivä. Aamulla meillä oli 26 lypsävää, illalla 26 lypsävää ja 220 hiehoa.”

Lypsylehmistä luovuttiin viime keväänä.

Hiehohotellin asiakkaina on seitsemän maitotilaa. Sopimukset ovat kymmenen vuoden mittaisia.

Vasikat tulevat tilalle 2–3 kuukauden ikäisinä ja lähtevät 2–3 kuukautta ennen poikimista.

Kasvatushinta määräytyy pää per päivä -periaatteella. Hintaan kuuluu ruokinta, hoito, kolme siemennystä ja tiineystarkastus.

Lisämaksusta saa lisäsiemennyksiä, sorkkahoitoa, karvanleikkuuta... ”Palvelualalla tässä ollaan”, Anttila toteaa.

Tiineystarkkailuun ja siemennyksiin menee Päiviltä noin puolitoista tuntia joka päivä.

Anttilan mukaan on erittäin tärkeää, ettei hiehohotellissa pidetä mitään muuta kuin sopimustilojen eläimiä: ei lihamulleja edes täyttövaiheessa eikä mitään muita kauttakulkueriä tai tilapäiskasvatusta esimerkiksi talviajaksi.

Kuljetuksista vastaa kaksi sopimusliikennöitsijää. Eläimiä kuljetetaan pestyillä ja desinfioiduilla autoilla. Kuljetuspäivinä autoon ei oteta mitään muuta kuin sopimustilojen eläimiä.

Kaikki sopimustilat ottavat koko karjastaan salmonellanäytteet kahden kuukauden välein ja toimittavat ne Anttiloille. ”Meille ei tule eikä meiltä lähde muuta kuin terveitä eläimiä.”

Jos hotelliin tuleva eläin on silmin nähden sairas, auto kääntyy takaisin.

Kaikki eläimet tulevat hotelliin sorkkakylvyn kautta. Jo sitä ennen niiden sorkat on huuhdeltu viitenä päivänä.

Kaikki lähtevät saavat sorkkahoidon ja hoitotervaa.

Viime syksynä joidenkin eläinten sorkkaväleistä löytyi pieniä pisteitä. Siitä seurasi neljän kuukauden sorkkakylpykuuri. ”Se oli ehkä ylireagointia, mutta meidän on pakko olla ehdottomia.”

Verhoseinäpihatto on Schmallenberg-virusta levittäville polttiaisille paratiisi. Mutta ei Anttilan pihatto: siellä raitisilmapuhaltimet pitävät polttiaiset poissa.

Hengitysilma pidetään raikkaana talvellakin. ”Navetta saa haista, mutta ulkona, ei pihaton sisällä”, Tuomo Anttila sanoo.

Vinokuivikepihattoon lisätään joka päivä kymmenen kuutiota ruokohelpikuiviketta. ”Peti on täysin kuiva koko ajan.”

Hiehojen päiväkasvutavoite on 700 grammaa.

Ruokinta on suunniteltu tarkasti. Eri ikäryhmille on viisi eri seosta.

400 kilon siemennyspaino täyttyy osalla eläimistä jo 13 kuukauden iässä, mutta tavoiteltu siemennysikä on 14 kuukautta. Keskimääräinen poikimisikä on 24,3 kuukautta.

Siemennyksiä tarvitaan tällä hetkellä 1,2 poikimista kohti.

Tiineystarkastuksen jälkeen eläimet jaetaan roturyhmiin. Näin torjutaan liikalihavuutta, joka aiheuttaa poikimahalvausta ja kiimahäiriöitä.

Hiehokasvattajaksi ei kannata ruveta sillä ajatuksella, että pääsisi helpommalla kuin lypsykarjan kanssa, Anttila sanoo. Kun hiehot hoitaa kunnolla, ne vaativat aivan yhtä paljon työtä kuin lypsykarja.

Anttilat työskentelevät kasvattamossa itse, ja lisäksi tilalla on yksi palkattu työntekijä. Myös Tuomon vanhemmat auttavat paljon.

Anttilat eivät ole halunneet automatisoida mitään. Kun pihatossa käydään jatkuvasti kuivittamassa, jakamassa rehua ja puhdistamassa lantakäytävää, jokaisen eläimen vointia tulee pakostakin seurattua tarkkaan.

SATU LEHTONEN

Avaa artikkelin PDF