MT selvitti: Keskivertoviljelijä jää vaille lainapäätöstä
MT selvitti viideltä pankilta keskivertoviljelijä "Keken" mahdollisuuksia saada lainaa.Heinäkuun alussa uutisoimme keskivertoisesta suomalaisesta viljelijästä. Luonnonvarakeskus Luken asiantuntijoiden avustuksella ja tilastoiden perusteella keskivertoviljelijäksi paljastui noin 50-vuotias viljaa viljelevä mies, joka sai jutussa nimekseen Keke. Peltoa hänellä on 50 hehtaaria ja saman verran metsää.
Koska maatalouden tilanne on ollut taloudellisesti haastava, päätimme lähteä Keken kanssa lainakaupoille selvittämään, saisiko hän keskivertoisena viljelijänä lainaa pankeista.
Naapurin iäkäs viljelijäpariskunta nimittäin päätti siirtyä eläkkeelle ja myydä peltonsa. Kekelle tämä tarkoitti hyvää mahdollisuutta laajentaa tilansa toimintaa viidellä hehtaarilla. Hänellä ei juurikaan ollut ennestään säästöjä, ja vielä vanhaakin velkaa oli jäljellä. Uuden lainan tarpeeksi tuli lopulta 25 000 euroa.
MT:n pankeille tekemän sähköpostikyselyn perusteella keskivertoviljelijä ei saanut 25 000 euron lainahakemukselle suoraa hylkäystä – eikä suoraa hyväksyntää.
Nordeassa painavin lainanmyöntöön vaikuttava kriteeri on kassavirta.
"Lainaa myönnettäisiin, jos kassavirta todettaisiin uudelle lainamäärälle riittäväksi", Nordean maatalousjohtaja Timo Kalliomäki arvioi.
Keken tapauksessa hän tuo esiin, että toivottavaa olisi tukea kassavirtaa ulkopuolisilla ansiotuloilla tai metsien hakkuilla.
OP-ryhmän osuuspankit myöntävät rahoitusta kannattavaan liiketoimintaan silloin, kun yrityksen maksuvalmius ja vakavaraisuus ovat kunnossa. Keken tapauksessa tarvittaisiin päätöstä varten ainakin tilan taloudelliset tunnusluvut ja tieto siitä, miksi uutta luotoa otetaan enemmän kuin nykyistä lyhennetään, OP:n maatalouspalvelupäällikkö Janne Mäkikalli arvioi.
Toisaalta hän pohtii, että ratkaisu voisi olla myönteinen, koska tila on vain lievästi velkaantunut ja investointi on melko pieni.
Tärkeä keino OP:ssa lainanhakijoiden tilanteen arviointiin ovat verotiedot sekä aiempi asiakassuhteen historia pankin kanssa.
Aktiassa maksukyky on keskeinen lainanmyöntökriteeri. "Asiakkaan tämänhetkinen taloudellinen tilanne vaikuttaa kireältä, kun lainaa vuosittain nostetaan enemmän kuin vanhoja lyhennetään", maatalousasiantuntija Carola Wester-Sundblad arvioi.
Lainapäätökseen voisivat Wester-Sundbladin mukaan vaikuttaa, onko tilalle nuorta jatkajaa ja saako se lisätuloja esimerkiksi metsästä.
Maksukyky on myös POP-pankki-ryhmässä tärkein kriteeri. "Kuvauksen kaltainen tila voi olla erittäin hyvässä kunnossa tai erittäin huonossa kunnossa. Näillä taustatiedoilla en siis lähtisi ottamaan kantaa", POP-pankkiliiton maa- ja metsätaloussektorin kehityspäällikkö Mikko Yli-Kuivila arvioi.
Toisaalta jos tehtäisiin lisäoletuksia alaikäisestä lapsesta ja palkkatöissä käyvästä vaimosta, joka suostuu antamaan vakuudeksi yhdessä omistetun maatilan, lainapäätös saattaisi olla myönteinen, Yli-Kuivila jatkaa pohdintaa.
Danske Bankissa olennaisinta ovat pitkäaikaisen asiakkaan taloudellinen kokonaistilanne, asiakkuuden laajuus, lainojen hoitohistoria ja talouden näkymät suhteessa rahoitustarpeisiin, johtava viestintäasiantuntija Teppo Havo kertoo.
Keskiverron suomalaistilallisen yrittäjätulo on vuodessa 2 300 euroa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

