Monien viljojen ja lihalaatujen tuottajahinnat kääntyivät nousuun viime vuonna
Tuottajat saavat lihasta nyt suunnilleen samaa hintaa kuin kolme vuotta sitten.
Luonnonvarakeskuksen mukaan lihan tuottajahinnat nousivat loppuvuoteen mennessä suunnilleen sille tasolle, jolla ne olivat kolme vuotta sitten. LEHTIKUVA / Kristiina LehtoUseiden lihalaatujen ja viljojen tuottajahinnat kääntyivät nousuun viime vuonna, selviää Luonnonvarakeskuksen (Luke) tilastosta.
Luken mukaan lihan tuottajahinnat nousivat loppuvuoteen mennessä suunnilleen sille tasolle, jolla ne olivat kolme vuotta sitten. Ainoastaan siipikarjanlihan tuottajahinnat pysyivät lähes ennallaan tai laskivat hieman.
Myös useimmista viljoista maksettiin tuottajille aiempaa enemmän. Rukiin hinta on kuitenkin ollut viime vuodet laskusuunnassa.
Luomumunien tuottajahinta kasvoi edellisvuosien tavoin. Sen sijaan virikehäkkikanaloiden munista maksettiin tuottajille selvästi aiempaa vähemmän. Lattia- ja ulkokanaloiden munien tuottajahinta säilyi lähes ennallaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
