Mehiläisiä varastettiin Salossa, yksi pesistä tukehtui varkaiden käyttämään vaahtoon
"Yritin elvyttää pesää ottamalla kuolleet mehiläiset pois ja heittämällä vettä elävien mehiläisten päälle, mutta lopulta piti sulkea pesä mustaan säkkiin."
Varkaat tukkivat pesän aukon polyuretaanivaahdolla tukehduttaen mehiläiset sen sisällä. Kuva: Timo UrmasSalolaisen Timo Urmaksen mehiläistarhalta vietiin kaksi mehiläispesää elokuun viimeisellä viikolla. Tarhassa oli yhteensä seitsemän pesää.
"Kävin tarhalla viikko sitten ja silloin kaikki oli kunnossa. Nyt huomasin, että tarhaa ympäröivä karhuaita oli kaatunut, mutta ei se ollutkaan karhu joka kävi", Urmas kuvailee.
"Tarhalla oli käynyt varkaita ja kaksi pesää oli viety. Pesien lentoaukot oli tukittu uretaanivaahdolla", tarhaaja hämmästelee.
Osa tarhan muistakin pesistä oli jo ehditty sulkea vaahdolla, mutta homma on jäänyt jostain syystä kesken. Kun Urmas huomasi varkauden, yhden pesän mehiläiset olivat jo ehtineet tukehtua.
"Oikein harmitti. Yritin elvyttää sitä ottamalla kuolleet mehiläiset pois ja heittämällä vettä elävien mehiläisten päälle, mutta lopulta piti sulkea pesä mustaan säkkiin", tarhaaja suree.
Poliisi on käynyt tarhalla paikan päällä toteamassa tilanteen.
"Palovakuutus minulla on, muttei varkauden tai ilkivallan varalta. Pitää varmaan sellainen hankkia", tarhaaja toteaa.
"Tarhaajien kannattaa vastaavien tapausten vuoksi keskustella oman vakuutusyhtiön kanssa mehiläispesien vakuutuksista. Kannattaa hankkia vakuutus, joka kattaa tapaturman, varkauden ja ilkivallan sekä tulipalon", neuvoo Suomen Mehiläishoitajain Liiton toiminnanjohtaja Heikki Vartiainen.
Suomen Mehiläishoitajain Liitto kehottaa myös olemaan tarkkaavainen pesien ostotilanteissa. Jos pesien alkuperä epäilyttää, kannattaa kysellä pesän taustoja ja mikäli uskoo myytävän pesän olevan varastettu, ota yhteyttä viranomaisiin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
