Varsinaissuomalaisessa yrityksessä on valmistunut 90 miljoonaa tiilestä valmistettua salaojaputkea − enää niitä ei tehdä, vaikka kysyntää olisi esimerkiksi viinipullojen säilyttämiseen

Loimaan kotiseutumuseon oppaat Ida Hongisto (vas.) ja Emma Pakkanen esittelevät salaojaputkia, jotka kaivettiin esiin 40 vuotta sitten Mustialassa. Ne lienevät Suomen vanhimmasta tiiliputkiojistuksesta. Kuva: Veikko Niittymaa

Jaakko Raikkonen harppoo tiilitehtaan katokseen ja nostaa käteensä ison tiilisalaojaputken. Pinossa on muutama kymmenen samanlaista. Siinä on kaikki, mitä on jäljellä noin 90 miljoonan tiiliputken tuotannosta, Raikkonen kertoo tiilitehtaalla Loimaalla juhannusta edeltävällä viikolla.

Tarkkaa valmistusmäärää ei tiedetä. Raikkonen naputtelee pyödällä olevaan laskukonetta tovin ja päätyy 90 miljoonaan putkeen, 30 000 kilometriin salaojaa. Parhaina vuosina tehtiin 4 miljoonaa salaojaputkea.

Viimeiset putket tehtiin yli 30 vuotta sitten, mutta edelleen niitä kysytään. Tietyt koot ovat haluttuja viinipullojen säilyttämiseen. Niitä vain ei enää ole eikä tehdä, Raikkonen kertoo.

Tiilitehtaalla on jäljellä muutama vanha salaojaputki niistä 90 miljoonasta, jotka tehdas liki 40 vuoden aikana teki, kertoo Jaakko Raikkonen. Kuva: Veikko Niittymaa

Raikkonen on jättänyt tiilenteon vastuun nuoremmalle polvelle, mutta jatkaa töissä lähes entiseen tapaan. ”Miksi lopettaa, jos työ tuntuu mielekkäältä?”

Ensimmäinen työ oli täyttää betonimyllyä, kun tiiliputkitehtaan perustuksia valettiin vuonna 1962. ”Olin silloin kolmentoista.”

Loimaalaisen ja samalla koko Suomen tiiliputkien ja salaojituksen historiaa esitellään Loimaan kotiseutumuseossa kuluvana kesänä. Raikkonen vei nähtäväksi saven valmistuksessa käytetyn puisen kraanan, jolla saviseos tehtiin, ja jota hevoset pyörittivät.

Salaojiaputkia ehdittiin valmistaa liki 40 vuotta vuoteen 1991, kunnes muovi syrjäytti sen lopullisesti. Raikkonen oli viimeinen putkentekijä Loimaan seudulla, missä ehti toimia ainakin 16 tiili- ja putkitehdasta vajaan sadan vuoden aikana.

Tiiliputken historia on paljon pidempi. Tiettävästi ensimmäiset tiiliputkiojat tehtiin tuontiputkista sekä Mustialassa mieskiertoisella koneella valmistetuista tiiliputkista yli 160 vuotta sitten.

Muutama putki kaivettiin esille tiilisalaojituksen 125-vuotisjuhlassa vuonna 1983, ja kaksi niistä on esillä Loimaan kotiseutumuseossa.

Haastattelupäivänä kuormattiin tiilimurskaa naapurikunnan urheilukentän juoksuradan katteeksi. Murskaa menee myös piharakentajille. Kuva: Veikko Niittymaa

Salaojaputkien rinnalla alettiin valmistaa jo varhain savitiiliä, ja tuotanto jatkuu Loimaalla.

Kato on käynyt ja jäljellä on kolme valmistajaa ja neljä tehdasta. Raikkonen tekee noin kymmenesosan Suomen tiilituotannosta. Kaksi muuta ovat isompia.

Vuorokaudessa Loimaan tehtaalla valmistuu 10 000–12 000 tiiltä. Tuotantoa on ympäri vuoden, eikä polttouunia sammuteta edes jouluna tai juhannuksena. Pelkkä uunin jäähdyttäminen veisi pari viikkoa ja saman verran taas lämmittäminen, Jaakko Raikkonen kertoo.

Tehtaalla oli marraskuussa tulipalo ja tuotanto oli keskeytyksissä maaliskuulle saakka, kun tehdasautomatiikka petti. Onneksi palo saatiin rajattua eikä koko tehdas palanut.

Robotit asettelevat kuivumassa olleet tiilet polttovaunuille. Kuva: Veikko Niittymaa

Tiilet poltetaan yli 50 metriä pitkässä tunneliuunissa, jonka läpi tiilet kulkevat vaunuissa. Parhaimmillaan lämpötila nousee yli 1070 asteeseen. Tuontisavi kestää kotimaista korkeampaa lämpötilaa. Vierailuhetkellä tehtiin punaisia tiiliä ja lämpöä oli yli tuhat astetta.

Uuni on pitkä putki. Paloilma imetään jäähdytyspäästä, jolloin tiilen viilenevät. Keskellä on raskasöljypolttimet. Pakokaasut imetään polttamattomien vaunujen läpi, jolloin kaasut lämmittävät polttoalueelle menossa olevat tiilet.

Tuotantoa on automatisoitu ja robotit latovat tiilet polttoa varten kuljetusvaunuille. Tehtaalla on 12 työntekijää, joista 3 huolehtii laitoksen valvonnasta ja huollosta ympäri vuoden.

Jaakko Raikkonen pitelee käsissään vastanostettua loimaalaista savea, joka on erinomaista raaka-ainetta poltettujen tiilien valmistukseen. Kuva: Veikko Niittymaa

Savitiilien valmistukseen käytetään pääosin kotimaista savea, jota Raikkonen saa kivenheiton päästä Loimijoen toiselta penkalta. Urakoitsija hoitaa noston ja kuljetuksen.

Loimaalainen savi on turhan lihavaa ja sitä joudutaan laihduttamaan lisäämällä hiekkaa. Puupurua lisätään saviseokseen, jotta tiileen saadaan suojahuokoset ja tiili kestää talvea. Tiiliputkissa purua ei käytetty, koska putket ovat roudan alapuolella.

Pihalla on iso kasa jäteposliinia, kuten käytöstä poistettuja lavuaareja. Ne sopivat murskattuina vallan hyvin tiilentekoon, Raikkonen sanoo.

Savea Loimaalla riittää. Tiilitehdas on rakennettu 28-metrisen savipatjan päälle ja savea on paksulti myös ottopaikalla. Pinnasta voidaan käyttää vain alle puolitoista metriä. Vuodessa kuluu runsaan puolen hehtaarin verran savea.

Kun savi on otettu, kasalle ajettu pintamaa levitetään takaisin ja pelto voidaan ottaa uudelleen viljelyyn. Niin on tehty kahdella savenottoalueella.

Suomessa on totuttu pystysuoriin linjoihin tiiliseinissä, mutta pinnasta saadaan elävämpi, kun linjoista luovutaan. Esimerkki on Raikkosen tiilitehtaan toimiston seinästä. Kuva: Veikko Niittymaa

Tiilien menekki vaihtelee vuodenajan mukaan. Kiireisintä on alkusyksyllä ja sydäntalvella hiljenee. Tummat värit ovat nyt suosittuja. Korona ja sota ovat vaikuttaneet vain vähän tiilien menekkiin, kertoo tiilitehtaan toimitusjohtaja Teemu Raikkonen.

Tulipalon takia toimituksissa oli viivettä ja kauppoja menetettiin, mutta tilanne on nyt aika hyvin tasapainossa, Teemu Raikkonen toteaa.

Tehdas käyttää tarkasti kaiken syntyvät materiaalin. Hukkaan ei mene juuri mitään. Laatuvirheelliset tiilet murskataan ja käytetään uudelleen. Tiilimurskalle on kysyntää urheilukentillä ja pihojen maisemoinnissa.