VÄITÖS Valumien torjunta ei kannata maataloudessa
Maatalouden ravinnevalumien torjunta ei tuoreen väitöstutkimuksen mukaan ole enää taloudellisesti mielekäs tapa vähentää Itämerta kuormittavia ravinnepäästöjä.
Taloudellisesti järkevät tavat ravinnekuorman vähentämiseen on Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen MTT:n tutkijan Janne Helinin mukaan jo käytetty.
Valtioneuvoston asettaman tavoitteen mukaan maatalouden ravinnekuormaa pitäisi vähentää vuoteen 2025 mennessä kolmanneksella vuosien 2001–2005 tasosta.
”Ympäristötukijärjestelmän myötä on jo perustettu kohdennetusti suojakaistoja ja vyöhykkeitä, joten jatkossa ei päästä kuormituksen vähentämisessä yhtä helpolla.”
Kasvipeitteisyyden lisäämisellä eroosioherkillä alueilla, esimerkiksi jyrkillä rinteillä, saavutetaan kyllä hyötyjä, mutta kokonaisuuden kannalta ne eivät ole erityisen suuria. Kesannon tuntuva lisääminen olisi puolestaan kallista joko viljelijälle tai yhteiskunnalle.
Helin selvitti väitöskirjatutkimuksessaan ravinnevalumien vähentämistä pääasiassa taloudellisesta näkökulmasta.
Tutkimuskohteena olivat erilaiset pellolla tehtävät toimenpiteet. Lisäksi Helin tutki esimerkiksi ruokinnan vaikutusta ravinnetaseeseen maitotiloilla.
Yhteiskuntatieteiden maisterin Janne Helinin väitöskirja tarkastetaan perjantaina Helsingin yliopistossa. MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
