Kotiteurastaja paikkaasairasteurastusten jättämää aukkoa
IMATRA (MT)
Kolme hiehoa mutustaa rauhallisesti rehua omassa karsinassaan, kun kotiteurastaja Ahvo Röpelinen saapuu.
Isäntä Martti Arponen siirtää sujuvasti ensin teurastettavan naudan karsinan laitaan ja pitelee irtoaidalla paikoillaan.
Nopeasti Röpelinen tainnuttaa naudan pulttipistoolilla ja siirtää sen ulos kuorma-autonsa takaosaan. Sitten hän laskee veret Arposen paikalle ajaman traktorin kauhaan. Seuraavaksi vuorossa on jo nylkeminen.
Lyhyessä ajassa elävä hieho on muuttunut ruhoksi, josta riittää Arposen perheelle syötävää pitkäksi aikaa.
”Ollaan totuttu, että omassa lihassa pysytään. Silloin tietää mitä saa”, Martti Arponen sanoo.
Aiemmin emolehmäkarjaa ja nyt hiehohotellia pyörittävät Arposet ovat käyttäneet savonlinnalaisen Röpelisen Lihamaisteri-palvelua pitkään.
”Haluamme syödä omaa nautaa niin pitkään kuin niitä kasvatetaan. Mikä on tämän parempaa lähiruokaa”, Kirsi Arponen sanoo.
Hänelle on tärkeää, että syötävien eläinten tausta on tiedossa. Lisäksi tuntuu hyvältä, ettei eläintä tarvitse ennen teurastusta kuljettaa lainkaan.
Ennen kuin Röpelinen aloitti palvelunsa vajaa kymmenen vuotta sitten, Arposet ottivat oman karjan lihaa teurastamolta palautuksena. Hätäteurastuksissa turvauduttiin joskus paikalliseen metsästysseuraan, mutta se oli hankalaa.
”Hyvän lihan lähettäminen raatokeräilyyn tuntui turhalta, sairasteurastusten loppu oli tosi huono juttu”, Arponen muistelee.
Aiemmin muun muassa liha-alan tutkijana toiminut Röpelinen perusti firmansa, kun sairaseläinkuljetukset loppuivat.
Kysyntää riittää ja se on viime vuosina vain kasvanut.
Mies tekee noin 300 kotiteurastusta vuodessa. Valtaosa on nautoja ja noin 40 prosenttia niistä hätätapauksia. Useimmiten kyse on jalkansa teloneesta sonnista tai poikimavaikeuksista.
Yli puolet kotiteurastettavista poistetaan karjasta muuten tai kasvatetaan itselle, kuten Arposilla.
Röpelinen ottaa teurastuksen jälkeen lihat mukaansa ja tekee kahden työntekijän avustuksella niistä asiakkaalle esimerkiksi makkaroita, vakuumipaketteja ja säilykkeitä. Kaikki liha palautuu lähtötilalle.
Internetistä löytyy kaksi muuta kotiteurastuspalvelua. Myös ne sijaitsevat Itä-Suomessa.
Sivutuotteet jäävät kotiteurastajan käynnin jälkeen tilalle, joka huolehtii niiden hautaamisesta.
Tämä muuttuu ensi vuonna, jolloin hautaaminen sivutuoteasetuksen muutoksella kielletään pääosassa maata.
Kirsi Arposen mukaan hautaaminen ei ole ollut iso vaiva. Sivutuotteiden lähettäminen raatokeräilyyn sen sijaan tuntuu hieman liioitellulta.
”Ymmärtäisin paremmin, jos suomalaisista naudoista olisi löytynyt jotakin.”
Röpelisen mielestä nautojen kotiteurastuksen jätteiden kanssa voisi toimia samoin kuin hirvien perkuujätteiden. ”Luonto osaa hävittää jätteet, on aina osannut.”
Arposilla sivutuotteita ei muutamasta vuodessa teurastettavasta naudasta juuri jää.
Yksi kolmesta koirasta pääsee paikalle jo Röpelisen paloitellessa ruhoa. Se nappaa herkkupaloja traktorin kauhasta mukaansa ja siirtyy sivummalle syömään.
Emäntä ottaa kauhasta erilleen kaikki isot luut selkärankaa myöten.
”Vähitellen nuo nakertavat nämä olemattomiin”, hän kertoo ja viittaa kauhan äärellä puuhastelevaan sekä pihalla odottaviin kahteen muuhun koiraan.
Ensi vuoden alkuun mennessä Röpelinen aikoo liittää kalustoonsa murskaimen, joka helpottaa sivutuotteiden hyödyntämistä lemmikkien ruuaksi. Jos sivutuotteita ei jää, mitään ei tarvitse lähettää raatokeräilyyn.
Lemmikittömillä tiloilla murskattu riskiaines on helppo varastoida vaikka pakastimeen odottamaan seuraavaa raatokeräilyä. Röpelisen mukaan riskiaineksen, eli selkäytimen, tiettyjen aivojen osien sekä ohutsuolen yhteispainoksi jää noin parikymmentä kiloa.
Kätevä säilytysmahdollisuus on tärkeä, sillä esimerkiksi Arposten tilalla ei ole tarvittu raatokeräilyä lähes neljään vuoteen.
TERHI TORIKKA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
