Lammasala päättäjille: Petovahinkotilanne on kestämätön – lampaiden kokema kärsimys ei tunnu kiinnostavan kuin lampureita

Markku Suomisen lampaat joutuivat puolitoista viikkoa sitten suden raatelemiksi kahdella laitumella Salon Vaskiolla.  Kuva: Markus Kakko

”Petovahinkotilanne Suomessa on nyt ylittänyt perkelöitymispisteen”, lammasala toteaa päättäjille tänään lähettämässään kirjeessä.

”Sudet tekevät hyökkäyksiä sisälle eläintiloihin ja tulevat jopa hyvin hoidettujen petoaitojen läpi laitumille tappaakseen kerralla kymmenittäin lampaita. Myös laumanvartijakoirat ja kevyemmät karkottimet alkavat menettää tehoaan. Suojaustoimenpiteet ainoastaan hidastavat uusien petovahinkojen syntymistä, mutta eivät enää estä niitä”, kirjeessä todetaan.

MTK:n lammasverkoston, Suomen Lammasyhdistyksen, Suomen Lammasosuuskunnan ja SLC:n allekirjoittama kirje lähetettiin tänään maa- ja metsätalousministerille, eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnalle sekä Suomen euroedustajille.

Kirjeessä kerrotaan, että sudet usein palaavat tuhopaikalle. Eräs lammastila on tänä kesänä joutunut jo kolmesti susien hyökkäyksen kohteeksi. Ei auta, että isäntä tarkistaa petoaitojensa toimivuutta ja niittää petoaidanalusia jatkuvasti. Edes tilan kaksi laumanvartijakoiraa eivät ole estäneet vahinkojen syntymistä, vaikka ne haukkuvat susille kaiket yöt.

Allekirjoittajat kertovat, että useampi iso lammastila harkitsee lopettamista toistuvien petovahinkojen vuoksi.

Se tietää sitä, että yhden Suomen uhanalaisimman luontotyypin, perinnebiotooppien, hoito on uhattuna.

Laidunnuksen päättymisen myötä menetettäisiin valtava määrä uhanalaisia lajeja, luontokato kasvaisi ja ilmastonmuutos kiihtyisi.

Myös karitsanlihan ja villan tuotanto sekä kolme alkuperäistä lammasrotuamme – suomenlammas, kainuunharmas ja ahvenanmaanlammas – ovat uhattuina, kirjeessä todetaan.

Lampaiden kokema kärsimys on valtava eläinsuojelullinen ongelma, joka ei tunnu kiinnostavan ketään muita kuin lampureita, allekirjoittaneet toteavat.

Petovahinkoja toistuvasti kokeneet lampurit ovat traumatisoituneita eivätkä pysty nukkumaan. Posttraumaattisesta stressireaktiosta uhkaa muodostua lampureiden ammattitauti.

Kirjeessä kerrotaan myös, että vahinkotilojen emännät ja isännät eivät välttämättä enää kerro hyökkäyksistä kenellekään, koska joutuvat usein julkisen lynkkauksen kohteeksi. Näin myöskään tilastot eivät kerro totuutta petovahinkotilanteesta.

Lampureiden keskuudessa on jopa alettu keskustella luopumistukimahdollisuudesta petovahinkoja toistuvasti kokeneille tiloille, jotka ovat usein taloudellisesti puun ja kuoren välissä.

Kirjeessä vaaditaan päättäjiä tekemään kaikkensa vahinkotilojen ympäristön laumoihin kohdistuvien kaatolupien myöntämiseksi. Myös ongelmayksilöiden kaatolupaprosessia tulee keventää.

Suomen halutaan aktiivisesti ajavan suden kategorisoinnin laskua Bernin sopimuksessa ja EU:n luontodirektiivissä.

Kirjeessä vaaditaan myös Ruotsin mallin mukaisen hätävarjelupykälän käyttöönottoa, jossa hyökkäävän pedon saa ampua ja tutkinta suoritetaan nopeasti.

Pykälän vaikutus populaatioon olisi kirjeen mukaan pieni, sillä Ruotsissa kaadetaan sen nojalla vain 2–8 sutta vuodessa. Teho olisi kuitenkin suuri.

Kirjeessä korostetaan, että lampurit näkevät suden arvokkaana osana Suomen ekosysteemiä. ”Emme vaadi kaikkien susien poistoa, mutta suden ihmisarkuuden on lisäännyttävä, jotta sopuisa rinnakkaiselo voisi toteutua.”