Ylituotanto varjostaakasvihuonekurkun sesonkia
ORIMATTILA (MT)
Kasvihuoneyrittäjä Hannu Varpio nyppäisee ylimääräisen verson kurkun rungosta. Aamun poimintaurakka on ohi.
Tummanvihreäkylkiset kurkut jatkavat matkaansa kasvihuoneesta pakkaamoon.
”Me tuottajat olemme hoitaneet yhteistyön huonosti, koska kurkusta on vuosittain ylituotantoa. Tavaraa uhkaa pilaantuminen varastoihin ja sitä myydään polkuhintaan eteenpäin. Sahaamme omaa oksaa.”
Vielä keväällä markkinat vetävät, mutta satokauden edetessä kurkkua tulee myyntiin yhä enemmän. Jossain vaiheessa hinnat tipahtavat alle tuotantokustannusten.
Kurkkukilon tuottaminen maksaa ilman veroja 1,60–1,70 euroa, Varpio laskee.
Kesällä kauppa saattaa myydä kotimaista kurkkua 0,99 eurolla kilolta. ”Kamala hinta”, yrittäjä toteaa.
Varpio pahoittelee sitä, että kuluttajien muistiin halvat hinnat jäävät päällimmäisiksi. Sitten keväällä kauhistellaan liian kallista kurkkua.
”Näillä hinnoilla ei enää ole varaa virheisiin”, Varpio kuvailee viljelypaineita.
Kurkut ovat orimattilalaisen Varpion Puutarhan päätuote. Lisäksi viljellään tomaatteja.
Tuotantoa on ympäri vuoden, yhteenlaskettu viljelyala käsittää 18 000 neliömetriä.
Kurkuntaimi alkaa tuottaa satoa kolmen viikon päästä istuttamisesta.
Keltainen kukka turpoaa viikossa poimintavalmiiksi kurkuksi. Neliömetrin kurkku-alalta satoa saadaan 120–130 kiloa, Varpio kertoo.
Poimijoiden kokeneet silmät ja kädet huolehtivat siitä, että sato korjataan oikeaan aikaan. Parhaiten menee kaupaksi kurkku, joka painaa 300 grammaa.
Puutarha hoitaa jakelun itse ja kuljettaa kurkut myyntiin pääasiassa lähiseudun kauppoihin sekä tukkuun Lahteen.
Kurkut pakataan asiakkaiden toiveiden mukaisesti joko tiukkaan kääreeseen tai pussiin. Jälkimmäisen etu on, että siinä kurkun säilyttäminen kotijääkaapissa on helppoa.
MAIJA ALA-SIURUA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
