Viljelijä epäilee: Nautakuolemat johtuvat uusista fosforirajoista
Mikko Viitala epäilee säilörehun laadun kärsineen siitä, että fosforilannoitusta on rajoitettu ympäristökorvauksessa aiempaa enemmän. Pekka Fali Kuva: Viestilehtien arkistoFosforinpuutteen todettiin aiheuttaneen pohjoissuomalaisella lypsykarjatilalla kahdelle naudalle niin vaikeita oireita, että ne oli pakko lopettaa. Oireita todettiin myös kolmannella naudalla, mutta se pystyttiin hoitamaan kuntoon, kertoo tilan isäntä Mikko Viitala Muhokselta.
Kaikista kolmesta otettiin verinäyte. Niissä havaittiin selkeä fosforinpuute.
Viitala uskoo, että puute johtuu ympäristökorvauksen lannoitusrajoista. Tilan eläimet ruokitaan säilörehun lisäksi täysrehulla, jonka suunnittelusta vastaa rehuntoimittaja.
”Kun peltoja ei pysty riittävästi lannoittamaan, nurmien keskisato pienenee ja korjataan laihaa rehua.”
Erityisen kiperänä Viitala pitää sitä, että ympäristökorvauksessa lannan fosfori lasketaan kokonaan kasveille käyttökelpoiseksi entisen 85 prosentin sijaan. Sen vuoksi lantaa on voinut tänä vuonna levittää vähemmän kuin aikaisemmin.
Viitalan tilalla on yhden robotin pihattonavetta, jossa on kuutisenkymmentä lypsävää.
Pro Agrian nurmituotannon huippuasiantuntija Anu Ellä pitää johtopäätöstä ”aika rajuna”. Todennäköisesti fosforilannoituksen rajoittaminen ei ole ainakaan ainoa syy nautojen fosforinpuutteeseen, hän toteaa.
”Kasvien fosforinottoon ja naudan säilörehun syöntiin vaikuttavat monet tekijät, eivätkä vakavat puutosoireet kehity hetkessä. Kyse ei ole siis yksin siitä, kuinka paljon fosforilannoitusta annetaan.”
Esimerkiksi poikkeuksellinen kasvukausi on voinut osaltaan vaikeuttaa fosforinottoa. Se tosin ei selitä erityisen dramaattisia tai nopeita muutoksia. Korjuuasteella on myös merkitystä.
Ellän mukaan on mahdotonta ottaa kantaa siihen, onko nautakuolemien syynä nimenomaan säilörehun koostumus, kun käytössä ei ole säilörehuanalyysiä eikä tietoa tilan ruokintakokonaisuudesta.
Myöskään professori Marketta Rinne Luonnonvarakeskuksesta (Luke) ei usko lehmien äkkikuolemien suoranaisen syyn olevan fosforinpuute.
”Puutos kehittyy hitaasti, sillä luusto toimii fosforin varastona. Jos on käytetty teollisia täysrehuja, ne sisältävät yleensä fosforia sen verran, että puutos on epätodennäköinen.”
Lypsylehmillä riittävä kivennäis- ja hivenaineiden saanti varmistetaan yleensä kivennäislisällä.
Maan fosforipitoisuus ja myös nurmella käytetty lannoitus vaikuttavat Rinteen mukaan jossain määrin rehujen fosforipitoisuuteen. Rehuissa vaihtelu ei kuitenkaan ole kovin suurta.
Ellän mukaan maan fosforitasot voivat pitkällä aikavälillä hiipua, jos tila tähtää korkeisiin satoihin ja lohkolta otetaan vuosi toisensa jälkeen suuria satoja.
”Jos lohkolta otetaan 12 000 kuiva-ainekiloa hehtaarilta vuosittain, sadossa lähtee pellosta ravinteita enemmän kuin sinne ympäristöehtojen mukaan voi antaa.”
Ellä kuitenkin muistuttaa, että ravinnetta saa käyttää enemmän, jos viljavuustutkimus osoittaa fosforitason alhaiseksi.
Kyse ei ole vain fosforista.
”Jos haluaa pitää sadon hyvänä ja laadun korkeana, on huolehdittava, että kasvi saa tarvitsemansa ravinteet.”
Rinne arvioi, että fosforin sijaan puutetta on todennäköisesti jostakin muusta ravinteesta. Yksi vaihtoehto on seleeni.
Lannoitusta on saatettu vähentää tai luopua kokonaan seleeniä sisältävistä väkilannoitteista. Jos seleenilisästä ei ole riittävästi huolehdittu, sen saanti on voinut jäädä liian vähäiseksi. Seurauksena voi äärimmillään olla äkkikuolema.
Asiantuntijat kannustavat viljelijöitä ottamaan rehuanalyysejä ja tarkkailemaan pää- ja hivenravinteiden määriä säilörehun eri satoerissä.
Näin saa suuntaa, miten paljon nurmi on ottanut maasta ravinteita ja miten se pitää ottaa jatkossa huomioon lannoituksessa ja ajoituksissa.
”Kaikkia kolmea, lannoitusta, ravinteiden määrää rehussa ja ruokintaa, pitäisi tarkastella kokonaisuutena. Sitten pääsee heti kiinni siihen, jos jonkin ravinteen määrä on alkanut vähetä. Silloin koko paketti pysyy kunnossa”, Ellä tiivistää.
Juhani Reku
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
